Miller väänteli itseään epätietoisena ja levottomana. — Kyllä, mutta tarjous pitää olla luotettava, herra tohtori, jotta saatan siihen suostua. — Fanni on vielä hyvin haluttu henkilö. Zimmermann on sen myöntänyt. Milada voi sen todistaa, ett'en voi luovuttaa Fannia vähemmällä kuin — 500 guldenilla…
Koska Gust hätkähtäen vaikeni, kun kuuli tuon suuren raha-erän, jatkoi
Miller äreänä:
— Minä en ole enää nuori, enkä tervekkään, minä olen myös kovin sairas… Milada sanokaa, olenko terve…
— Neiti on vähän hermostunut, — sanoi Milada liikahtamatta.
— Sairas minä olen, perin heikko, — vaikeroi Miller. — Hän aavisti hämärästi, että tässä aiottiin häntä vastustaa ja että Goldscheider olisi tässä tapauksessa ajanut Gustin ulos ovesta, jos hän olisi näin kutsumatta sekaantunut hänen liikeasioihinsa. Mutta Millerillä ei ollut siihen kyllin rohkeutta ja tahdonlujuutta.
— Minä kaipaan kodin rauhaa — ja hoitoa, — eikä Fanni. —… Minä menetän rahani, leponi, hermoni. Kuka säälii minua?! —
— Ottakaa joka aamu, 18-21 asteen kylpyjä ja inpackninkeja, — määräsi
Gust reippaasti…
Miller oikasi käsivartensa. — Minuun te ette saa kajota! — kiljui hän ilkeänä paeten ovesta ulos.
Miladan täytyi hymyillä muistellen, kuinka varovaisena neiti Miller pisti joka aamu pitkän nenänsä lämpöiseen saippuaveteen…
— Kuulkaa, tämä on kamala liike… Tuo ihminen on pähkähullu!