Bine lentää äitinsä kurkkuun huutaen: Tämän sinä olet aikaan saanut.
— Niin, — vastaa tuo, — suututtaako se sinua, että Cyrill ottaa kunnollisen tytön mieluimmin vaimokseen?
— Missä ovat rahani, sanon isälle.
— Äiti kirkuu: Me emme tarvitse sinun rahojasi, lutka, kona! Kysy arvoisalta herra pastorilta, missä ne ovat.
— Pappikin jo saapuu, sellainen pitkä, musta kauhistus böömiläisestä seurakunnasta, jota hän ei ollenkaan tuntenutkaan. Tämä sanoo, että hän on harkinnut käyttää rahat alttarikuvaan pyhästä Mataleenasta.
— Papin puhuessa näen, että Andulka nauraa ja Cyrill nauraa kiertäen viiksiään. — Bine hyppäsi pystyyn. — Silloin lennän Andulkan päälle ja puristan häntä nyrkeilläni kuin hullu, revin häntä ja kuristan kaulasta kunnes he tempaavat minut hänestä irti. Mitä sitten tapahtui — Bine pudisti päätään, — en tiedä. Pappi vaan jäi luokseni kuin raato ja rukoili. Eräs heitti matkalaukkuni pihalle, toinen viskasi hatun ikkunasta. — Cyrill kirosi jälestäni ja sitten oli kaikki loppu.
— Miten saavuin asemalle, — ja minkä kautta, — en muista. Yön läpi saavuin tänne, istuttuani aikani pellolla. Nukuinko, valvoinko, sitä en tiedä. Tiedän vaan, että tahtoisin kuolla. — Bine nojasi päänsä seinään nyökäyttäen hitaasti päätään. Milada polki lattiaa.
— Näin ei asia saa päättyä. Anna minulle postiosoituskuitit, minä menen heti lakitieteen tohtorin Morgenstern'in luo, heti. Hän voi auttaa meitä. —
Bine katseli Miladaa tylsänä turvonnein silmin.
— Me menemme asianajajan luo! He saavat muiston tästä häväistysjutusta… Minä huomaan jo, miksi koko juttu on punottu.