— Etkö sinä voidellut sitä miestä kertaakaan, uteli Rampa-Anna kiihkeästi.
— Olisit heittänyt vitrilliä naamaan tuollaiselle böömiläiselle raharosvolle.
Bine ei ehtinyt enää jatkaa, sillä portinvahtirouvan putkasta soitettiin jo kerran. Tytöt kiirehtivät käytävään.
— Kuule nyt sentään, Bine, sanoi Milada nopeasti. Pidä pääsi korkealla ja elä tyynesti edelleen… Minä autan sinua… Unohda kaikki muu! — Muista vaan tulevaisuuttasi! Milada ei rohjennut kutoa sen enemmän valheverkkoa tuolle rääkätylle olennolle… Hän lopetti puheensa melkein rukoillen: Etkö sinä viihtynyt täällä Bine? Etkö ollut onnellinen?
Bine nyökäytti päätään. Olin onnellinen siksi, että muistelin kotoani, siksi että iloitsin uneksien Cyrillistä — omasta mökistä — ja puutarhasta… Kaikki näin jo hengessäni, miten ne olisin järjestänyt.
Hän nousi seisomaan. Huulten ympärillä oleva synkkä uurre syveni, äänen vanhaan harkinnan sävyyn tuli jotain särkynyttä ja valittavaa.
— Tiedätkö, raskaan raadannan kautta saatu raha on hyvä ja oikea,… silloin unelma käy toteen… Silloin on ilokin siitä oikea… Tiedätkö… Mutta se raha, jonka saa näin synnillisen helposti ja pian, — ei tuota onnea. — — Kotvasen kuluttua lisäsi hän varmana kuin olisi hän päässyt lopulliseen tulokseen: — He olivat sittenkin oikeassa… Kunnon mies ei voi naida tällaista ihmistä… Se olisi säälittävää.
— Kunnon mies ei toimi niinkuin Cyrill.
— Oi, sanoi Bine vetäen Miladaa käsivarresta… Cyrill on kunnon mies… Muuten hän olisi hylännyt minut silloin, — kun läksin vasta ansaitsemaan rahaa… Äiti — mokoma — eukko, — vihanvälke välähti Miladan katseessa, — on minut tänne narrannut. Olisi pitänyt aikoja sitten karata kotoa — kuin — kuin tänä yönä isäni talosta… Mutta — piru riivasi minua silloin…
— Heidän pitää antaa rahasi takaisin, toisti Milada, vaikka hän tiesi, että raha ei voinut merkitä nyt mitään Binelle. — Mutta hän iski tuohon kiinni kiihkoisalla voimalla, — ja se katkeruus, joka hänessä alkoi kyteä voimatta tosi-oloja muuttaa, purkautui yhä tuohon vihaiseen vaatimukseen…