— Sen uskon, vastasi Spizzari, jonka sokeakin silmä tyytyväisenä liikahti…
— Mutta miksi teillä on tuollainen laitos?
— Katsokaa! — Koska tuossa vieressä… Vedensiintävä silkkiuudin huojui syrjään ja yhtä harkitun ylellinen makuuhuone tuli näkyviin…
Mykkänä seisoi vieras.
— Täällä voisi keisari huvitella, sanoi Milada kunnioituksensekaisella äänellä.
— Lienee käynytkin täällä lurjustelemassa, vastasi Spizzari.
— Nyt näette, miten Nelly kuvittelee voivansa asiansa järjestää, sanoi Spizzari, kun he palasivat takaisin. — Järjestäisin kaksikymmentä tällaista huonetta, oven kohdalla on valoton, sitten on pelihuone, talvipuutarha… Hän kehasi… Lapseni, minä olen tutkinut Nizzaa. Siellä ansaitaan miljooneja… Eikö totta, neiti Milada, tuota ei kustanna hurskas neiti Miller.
— Sehän on kuin unta, sanoi Milada tuijottaen ruskeisiin, likaisennäköisiin kaappeihin, joiden taa loistava ihanuus oli salattu.
Spizzari tarttui Miladan käteen sanoen merkitsevästi:… Kuulkaa, lapsi, eikö hän aio myödä.
— Myö-dä! — Milada hätkähti vähäsen. Hän ei ollut ottanut tuota mahdollisuutta vielä ollenkaan huomioon… Miller möisi liikkeensä! — Vieraat ryhtyisivät siihen. — Milada — olisi liikanainen, — hänet ajettaisiin pois. — Hän ei ollut valmistautunut tuohon. Se tuli liian äkkiä, liian varhain hänen suunnitelmiinsa. — Mutta se ajatus tuli. — Hän ei ollut sitä tahtonut, — eikä tahtonut. — Se tuli kuin kohtalon iskusta.