Ja hän tunsi kulkevansa kohtaloaan kohti vastatessaan. — Jos vaan saadaan sopiva hinta. Liikkeessä on paljon työn ja kapitaalin arvoa.
— Kapitaali on sivuseikka, lapseni. — Ja mitä työhön tulee! — Meidän kesken sanottu, Miller ei osaa lakanaa levittää… Kyllä me tiedämme, kuka liikettä hoitaa. Pitää tietää, kuka kauppaa tekee. Voi miettiä. — Mutta kysymys ei maksa rahaa. — On kysymys vaan siitä, — Spizzari lausui tavut painolla, — jos te, jos te tahdotte, että se myydään. —
— Noh, — heitti Milada sanat väliin, — lopuksi, täytyy minun sanoa, että minulla on sopimuskirjan perusteella lähin oikeus siihen. — Lopuksi en minäkään ole ilman pääomaa.
— Oh! Luuletteko, että meikäläisten kesken ei puhuttaisi teistä! huudahti Spizzari kuin sähkön iskemänä. Muutamille ihmisille on asemanne selvä kuin kymmenen sormea.
— Asian laita on se, sanoi Milada, — että minä olen ottanut nimiini Goldscheiderille olevan kiinnitysvelan. — Myös on minun käsissäni Kesslerin kanssa toinen pienempi velka. — On siis vaan muotoasia, olenko tänään osakas vai enkö. — Millerin kanssa pitää kauan sovittaa, hän epäilee kaikkia. Hänet täytyy valmistaa tähän kauppaan. — Jos te tänään sen esitätte, vaatii hän mahdottomia summia. Mutta jos minä esitän sen liikepulan aikana, kun hänen vatsansa on kipeä, jolloin tulevaisuus tuntuu hänestä mustalta, jos minä käytän vaillinkia hyväkseni tahi panen sellaisen toimeen, — Milada yskähti, — niin silloin voi jotain asiaa lävitse ajaa hänen suhteensa.
— Minähän sanoin, että teillä on hyvä pää, neiti Milada, — huusi
Spizzari innossaan, teidän kanssanne on ihana tehdä työtä. — Jos
Jumala meille päiviä suo, niin… hän katkasi puheensa. Myös Milada
astui ovea kohden — molemmat huomasivat, — että oli tarinoitu kyllin.
Nyt seurasi harvinainen suosionosotus, joka vaan tuli liikesalaisuuksien tuntijain osalle. Nelly saattoi vieraansa portaille asti ja taipuen alas hän huusi: Älkää loukatko itseänne portaissa, lapsukaiseni! —
Milada pääsi lopulta kadulle. Hän tunsi vaistomaisesti ja erityisellä mielihyvällä, että hän ensi kerran oli toiminut itsetietoisen itsenäisesti olematta pakotettu taipumaan toisten keinottelujen välikappaleeksi, ja että samalla tuo vaarallinen, mutta hurmaava arvojen taistelu oli alkanut, joka perustui tosiasioihin. Hän ei enää leikkinyt mielikuvilla, hän tunkeutui hitaasti eteenpäin tavoitellen olevia oloja. — Nyt piti vaan uskaltaa alkaa. — Voitto tahi tappio! — Kesken kuohuvien ajatusten pyörrettä kiiti hänen vapautettu tahtonsa tulevaisuutta kohden. —
Nyt saattoi melkein lähteä Gust Brennerin luo, ajatteli hän äkkiä kulkiessaan. Lukemattomia kertoja oli hän yrittänyt kirjoittaa hänelle kirjeen, oli repinyt jo alkamansa kirjeet ilman syytä, vaan itsetiedottoman pelon vallassa ett'ei heräisi haaveistaan, jahka taas tapaisi Gustin. Nyt hän seisahtui melkein pelästyneenä, kun tunsi rinnassaan odotuksen synnyttämän suuren riemun, joka hänen mielensä täytti.
Käydä hänen luonaan! — Miks'ei? — Olihan hänellä aikaa kiertää virranrantakadulle. Eikä hän tahtonut luulotella, että tämä käynti oli jotain erikoista. Gust oli hänet kutsunut… ja lähettänyt terveiset Seidnerin kautta. Kun otti siitä kaiken liioittelun pois, ei se ollut mikään erityinen suosion osoitus. Ja yhä kiihkeämmin, koettaen kylmällä järjellä ratkaista tuon vastakohtaisen tapauksen, Milada kiiti eteenpäin…