Samassa palasi maallikkosisar nunnan seuraamana. Nunna oli vanhemmanpuolinen lihava nainen, jonka kasvojen piirteet olivat velton hyvännahkaiset. Vyötäisillään hän kantoi suurta avainkimppua.
Janka tuuppasi Miladaa sisarta kohden aikoen ruveta jotain kertomaan, mutta sisar teki estelevän liikkeen, sanoen tuntevansa jo koko jutun. — Luostarikouluun ei voida tyttöpoloista ottaa, hän voisi turmella muut lapset… Lisäksi hän on ainoastaan kuuden vuotias… liian nuori käymään koulua täällä…
Maallikkosisar virkkoi jotain, nunna nyökäytti päätään myöntäväisesti… Se kävisi laatuun… Voi, sinua pikkuraukkaa, keskeytti hän puheensa, ottaen suopeana Miladaa leuan alta…
Sitten hän teki hyvin täsmällisesti ja laajasti selkoa Jankalle, että Oberhoff-kadulla… — Mikä numero, Regina? — — Regina selaili erästä kirjaa ja kirjoitti talon osoitteen paperille. — Siellä oli kolmiluokkainen alempi kansakoulu turvattomia lapsia varten, tietysti pappien valvonnan alaisena… Joka vuosi otetaan sen ylimmältä luokalta jokin tyttö luostarikouluun. — Jos lapsi on ahkera ja siivo, voi se päästä — siis tänne tahi muuhun kirkolliseen oppilaitokseen. — Toivokaamme siis!
Janka viivytteli, hänen katseensa oli rukoileva… Ehkä hän saisi toivoa suositusta… Ei, ei. Sitä ei tarvita. Jos rouva Celestine hyväksyy, niin tyttö pääsee sinne, sanokaa vaan, että teidät on lähetetty pyhän Annan luostarista.
— Suutele kättä, käski Janka ja heittäytyi suutelemaan hyvien sisarten kättä.
— Hyvä, hyvä!
Mutta Milada ei tahtonut kättä suudella, hän hyppäsi ovelle, vetäen
Jankaa takin liepeestä.
— Pelkäätkö peräti, rakkaani, mustia naisia, — sanoi Janka jäähyväiseksi ja kiiruhti ottamaan Miladaa kiinni.
* * * * *