Gustin otsa uurtui. — Eikö niitä ole sellaisiakin, jotka ovat synnynnäisiä porttoja? Mitä te niistä haaveilette? He turmeltuvat mieluummin, kuin että tekisivät työtä! Te ette kai tahdo minulle uskotella että ne, jotka haluavat elää kunnollisesti, eivät voisi paheesta pelastua nykymailmassa? Sehän olisi naurettavaa!
— Oi, hyvä herra Brenner! Eikö niitä ole sellaisiakin, jotka ovat synnynnäisiä porttoja, — Milada herkesi hetkeksi puhumasta, — sellaisia on; mutta heille tehdään julmaa vääryyttä siinä, että yhteiskunta laatii niille alttiina ja keskeytymättä tilaisuutta paheeseen. Vahvemmat ja siveydessään varmemmat käyttävät heikkojen ja erehtyvien kompastusta liian paljon hyväkseen.
— Tuo on mukavaa viisausoppia, sanoi Gust ylvästellen.
— Sen olen saavuttanut katkeran vuosikausien kokemuksen perästä, miettien totuutta. — Milada katsoi eteensä otsa kokoonvedettynä ja rasittuneena kuin hakien ajatuksilleen muodon. Löytyy ihmisiä, joilla on himo kiduttaa ja murhata toisia. Ne murhaisivat yhtä huolettomina kuin miten muut ihmiset nauttivat elämästä, jos ei tuota synkkää vaistoa lain kahleilla hillittäisi. Älä tapa, on uskonnon pääkäskyjä. Hulluinhuoneet ja mestauslava ylläpitävät sitä lujasti. Siten ihminen pakoitetaan itseään hillitsemään. Hyvän lain tunnusmerkki on se, että sitä ei tarvitse enää pakosta noudattaa. — Laki ihmismurhan estämiseksi on hyvin lähellä tuota tosiasiaa. Mutta näyttäkää minulle laki, joka sukupuolielämän alalla saisi mitään aikaan! Osoittakaa minulle siveyssääntö, jota ei toinen heti kumoa?! Ja noin horjuvien laillisten olojen vallitessa uskaltaa hallitus rakentaa mestauspölkyn, jolla ihmisiä pakoitetaan vertaan vuodattamaan!
— Älkää toki uskoko, että olen itse tuon kaiken keksinyt? En ole niin etevä. Paljon olen oppinut kirjoista, enimmän osan on opettajani — Horner minulle selittänyt.
Pelkäämättä katseli häntä Gust uhmailevine poikasilmineen. — Kas siinä on huonosti sulatettujen sosialististen periaatteittemme johtopäätös! alkoi hän meluten. — Siinä ei ole mitään uutta, eikä valtaavaa. Horner, noh jaa, se nyt aina viskeli suuria sanoja ympärilleen. Te ette voi kieltää tosiasioita, joita alinomaa tapahtuu ympärillänne. Suunnaton määrä jotensakin hyvissä oloissa eläviä nuoria tyttöjä, jotka kyllä voisivat sopivalla tavalla tyydyttää sukupuoliviettiään, antautuvat ammattihaureuteen, ja unohtavat kaikki yhteiskunnalliset edut pyrkien tyydyttämään miten vaan taipumustaan ylellisyyteen ja nautintoon, jota perheenäidin toimi ahtaassa kodin piirissä ei nykyisissä porvarillisissa oloissa voi heille tarjota. Se on heidän luonteensa, sanon teille, se ei johdu ympäristön vaikutuksesta. — Portolla ei ole äidillisyyden tunnetta, — hän ei tahdo saada lapsia, hän päinvastoin vihaa niitä. — Oikea nainen on aina ja etupäässä äidillinen. — Gust taukosi jatkaen voitonriemuisena: — Löytyy luostareita, laitoksia, Marttakoteja, pelastusarmeija ja kaikenlaisia apukomiteeoja. — Lukekaa toki muita kirjoja, kuin niitä, joihin Horner painaa hyväksymisensä leiman. Englannissa ei yksikään jalosukuinen nainen häpeä tehdä prostitueeratuille hyvää. — Mutta tahtovatko portot pelastua?! Ei missään ole pahe sen hirvittävämpi ja hurjempi kuin hyväntekeväisyyden päämajassa, Lontoossa. — Se on totta, Milada. — Minä huomasin heti, että te liioittelitte. Olitte päässyt luostarikoulusta, kun Hornerin hyödytön viisaustiede näytti teille uuden siveysopin luvatun maan. Piru vieköön nuo suunsoittajat! — Milada, minä sanoin sen jo silloin ja toistan sen, älkäämme väitelkö siitä emmekä tästä. — Älkää pakottako minua antamaan selityksiä, tekemään muistutuksia ja ponsia! Ja ennen kaikkea, älkää koettako minun päätäni kääntää! — — Kunnioitan teitä siksi liian paljon. En edes kysy, miten voi nainen, joka on noin sivistynyt, noin älykäs, noin — naisellinen kuin te viihtyä moisessa ympäristössä?! — En tahdo tietää, ken on teidät sinne saattanut!… En tahdo… Gust polki lattiaa. — Kauhistus jähmetytti Miladan sielun. — Riittää, että käsitän, että jokin ihminen jossain mailmassa on tehnyt rikoksen! Ja nyt emme puhu enää tästä! — En hukkaa tähän sanaakaan! — Milada tahtoi puhua, mutta Gust peitti kädellään hänen suunsa.
— Älkää puhuko, Milada, minä varoitan teitä. — Minä tunnen, ett'en kestä sitä nyt. — En tahdo — nyt — tietää mitään… Tahdon nauttia — päivästäni. Olen niin iloinnut jo edeltäkäsin, tätä päivää aatellen.
Milada pudisti päätään kuin yrittäen väkisin heittää luotaan ajatuksen. Hän tunsi suunnatonta onnea Gustin häntä kosketessa… Ja kuitenkin hän ajatteli: Miten vieras on tuo rakas olento sisimmälle olemukselleni… Horner, kiihkon käivertämine kasvoineen on häntä lähempänä. Tuo haluaa vain viettää kesäpäivänsä hauskasti loppuun asti. — Milada pudisti taas päätään kuin karkoittaakseen ajatuksensa. Tahdon avustaa häntä — hauskuuttelemisessaan.
— Milada, — sanoi Gust äkkiä hellästi ja Milada tunsi hänen lämpöisen hengityksensä otsallaan. Hän pelästyi — äkkiä hänen ajatuksensa seisahtuivat… hänen sielunsa vaan kuunteli… tuo ääni painoi kaiken kumoushalun alas.
— Pelkään, että te otatte kaikki asiat tässä elämässä liian synkältä kannalta. Siten ei jaksa elää… Te olette minusta henkilö, joka tahtoo kulettaa kaikki hukkuneet tavarat kadulta oikeaan paikkaan.