Milada katsahti Gustiin hymyillen väsyneesti.
— Eikö totta, Milada? — Teidän täytyy jättää tuo homma kerta kerraltaan. — Ottakaa elämä kepeämmin, edes tällä hetkellä! — Teillä on niin surumieliset silmät. — Ne ovat harmaat kuin usva… Minä kuvittelin saada ne iloisemmiksi. Silloin ruskeat pilkut välkkyivät niissä kuin auringonsäteet, jotka kuivaavat usvan pois… Se teko houkutteli minua. — Mitä meitä liikuttavat muitten asiat!? — Gust veti Miladan luokseen sohvalle. — Ei minunkaan elämäni ole ollut aina hauska. Olen saanut vaappua hirmuvaltiaan, isäni, ja sairaan äiti-raukkani välillä… Hän rakasti minua, sitten ei ole kukaan minua niin rakastanut. Kerron hänestä toisella kerralla. — Hän levitti Miladan molemmat kädet.
— Siis olkaamme nyt iloiset — me kaksi, — eikö niin?
— Heittää kokonaan taakkansa pois, ajatteli Milada. Jospa voisin sen tehdä! — Ehkä voin hetkeksi levähtää matkalla kulkeakseni taas eteenpäin… Hyvää se tekisi. — Hän antoi Gustille kätensä.
Gust silitteli hämillään hänen hiuksiaan punastuen kuin pikku poika.
— Miten minä jaksan yksin selviytyä, kun kukaan ei auta minua, eikä tee minulle seuraa, ajatteli Milada ahdistuneena. — — Anna veroittaa impeyttäsi, — kuului kuin Hornerin muriseva ääni jostain.
Gustin käsi painui hänen poskelleen. Se poisti hänen ajatustensa tuskan ja vihlomisen. Kun olen loppuun ajettu — kotona, — tunsi hän, — niin nukun näin.
— Tulkaa viereiseen huoneeseen, Milada… Se on ollut äitini huone… Gust aukasi viereisen huoneen oven… Se oli valkoinen, valoisa huone. Huonekalut olivat vaaleat, kaikkialla oli valkoisia, käsin ommeltuja liinoja, myös pianolla; — huonekaluilla oli ohueita, maitovärisiä lasi-esineitä, joissa oli naisen hiuksia; kaikkialla oli maljoja ja sirokoristeita. Joka tuolilla oli silkkipatjoja ja rautasänky oli runsaasti koristettu nauhoilla ja pitsipeitteillä.
— Eikö tämä ole siistiä? Äidillä oli taiteellinen maku. Hän ylpeili siitä. Milada yritti kuunnella häntä. — Gust puhui ystävistään, ylioppilaselämästään…
— En voi mitään koskaan sanoa, joka häntä huvittaa ja kietoo. Hän ei tahdo tietää mitään minun mailmastani, minua ei miellytä mikään hänen mailmassaan. Kaikki nämät harrastukset ovat minulle ventovieraita.