Milada katsoi Gustiin… Ja Miladan loistavan katseen vaikutuksesta, nähden hänen silmissään säkenöiviä punaisia välkkeitä, täyttyivät Gustin siniset, helposti kostuvat poikasilmät kyynelillä… Näin kokonaan ei yksikään olento ollut vielä koskaan hänelle kuulunut. —
— Oikein on se, alkoi hän puhua — —
Silloin kuului askelien kaiku rappusilta, äänekkäitten, nauravien sanojen helähtäessä niitten kera.
Gust nousi kiihtyneenä seisomaan; — ole hiljaa, ne ovat Joszi ja
O — —, odota, tyynny, — pyyhi silmäsi kuiviksi — —
— Poika hoi, tässä olemme… Solakka, pitkä tyttö ryntäsi remuten ovesta sisään, mutta siristi samalla epäilevän näköisenä mantelimuotoisia kiiltävän mustia silmiään, kun hän näki Miladan ja kääntyi juhlallisena ovelta takaisin. — Joszi, älä tee mitään tuhmuuksia, — sanoi hän haetusti kirjakielellä, — tule, täällä on jokin neiti.
— Nyt hän on taas hankkinut itselleen tulipunasen juutalaisnenän, — ihan sai hävetä hänen tähtensä kadulla. — Ja sitten hän puhui koko ajan hepreaa. Sellaista hulluutta! — Nainen otti päästään laajan sulkahattunsa ja lyhyen takkinsa, seisoen korkeakauluksisessa tummansinisessä pellavaisessa puvussa. Hänen siroja, pyöreitä olkapäitään peitti leveä pitsikaulus. — Matalalle otsalle kiertyvä poikatukka, pieni, rohkea nenä sekä sen alapuolella oleva leveä, aistillisen elämänhaluinen suu, teki hänet viehättäväksi. — Ja se tapa, millä hän toista tervehti, oli kuvaamaton…
— Katso, Milada, tämä on Olly — Polly — meidän —
— Minä pyydän, nimeni on Olga Pollini kaikille muille. Isäni oli italialainen…
— Joka teki nukkeja, kuten näette… Hyvää iltaa. Tänään ei hänen sininen veren tippansa suostu mihinkään vapauteen. Hän selitti elävänsä minun kanssani vaan "vasemmalla puolella." — —
— Ole siivosti, lörppä.