— He tahtovat vaan rakastaa ja lentää sinipilviin haaveissaan!… Ei mistään todellisuudesta saa puhua! Se turmelee heidän ruokahalunsa lämpöisen vadin ääressä. — Mutta sitte, kun vati on jäähtynyt, hyvästi! Silloin me naiset jäämme siihen yksin seisomaan ihanine tunteinemme. Kiitos kaunis siitä lystistä! Mutta minä en aio jäädä teidän armoillenne. Minä järjestän itse elämäni ja kylläkin järkevästi.
Olly nousi seisomaan ja meni pianon luo nostaen sen kannen. — Tule tänne, möhömaha, ja säestä mieluummin minua!
Joszi nousi seisomaan… — Olly, — sanoi hän nielaisten jotain, — sinä riistät minulta viimeisen uskon naisiin. Minä olin toivonut, että pysyisitte aina noin herttaisen tietämättöminä liikeryöstöstä, olin luottanut siihen ja järjestänyt asiani tuon ainoan naisviehätyksen peruslähteen mukaan. Ei auta… Merineidot, metsänimmet, jumalattaret — kaikki olivat tyhjää mielikuvitusta… sinihouretta, — roskaa. —
Joszi heilui hiukan katsellen turvonnein pienin silmin Miladaa… Katsokaappas Ollya! Hän oli kuin luotu ja tehty miehen iloksi ja nautinnoksi… Ja hän on saita. Hän kokoo pää-omaa! — Hän keinottelee ja politikoi. — Hän meni Ollyn luo, laski käsivartensa hänen vyötäisilleen ja lauloi vahvalla basso-äänellä.
— Tällä leposohvalla ma tahdon kuolla!
— Mene, sinä olet ja jäät pölkkypääksi!
— Mutta minä olen niin kuoleman vakava, että kun minut kerran laskettaisiin hautaan, en siitä ylös pyrkisi. — Olly pikkuiseni, minä vannon. — Oih! Enhän minä ole juovuksissa. — Tänään on sinulla oleva täysi työ saada minut kumoon, velho! — Ja Joszi oikasi vartalonsa kierrähtäen pari kertaa korollaan, laulaen.
— Ja leposohvan voi myös kerran periä, — — mutt' vasta varsin kuoltuaan.
— Tiedätkö, hän tuntee naiset, sanoi Gust loistavin silmin. — Mutta kyllä ne häntä myös pistävät takaisin…
— Hän on pohjaltaan hyvä ihminen.