— Se ei ole totta, sähähti Gust pusertaen Miladan käsivartta, — älä puhu noin! Enhän ole toki juovuksissa. Kysyppäs, olenko ottanut Ollyn makuutilalleni… Minä en näetkös tahdo hussata tällaisissa asioissa. — — — Minun täytyy oppia tuntemaan sinut ihan sellaisena kuin olet, sulauttaa sinut itseeni, jotta oppisin sinut tuntemaan.
Milada ei jaksanut työntää Gustia luotaan. Gust veti hänet viereensä. Milada tunsi, miten lujasti hänen käsivartensa kiertyivät hänen ruumiinsa ympäri.
— En vaadi sinulta mitään, kuiskasi Gust Miladan korvan juurella, mutta vaikene, vaikene juuri tällä hetkellä.
Olly ei enää laulanut. Pianolta kuului vienoja ääniä… Gustin hengitys kuului raskaalta, Milada tunsi, miten ne leyhyttivät hiussuortuvia ohimoilla. Gust nukkui, tuo onnellinen olento. —
Taas kului hetkiä… Miladan pää painui vitkaan alas…
Äkkiä hän havahtui… Jokin ääni kutsui häntä,… aivan varmaan… joku huusi hänelle… Se huuto oli äänekäs, karkea, suuttunut… Oli varmaan hyvin myöhäinen aika…
Levottomana kavahti Milada pystyyn. — Silloin hän tunsi, miten joku viskasi hänet vuoteelle.
— Älä kiduta minua kauemmin, kuiskasi Gust… Hänen kuuma hengityksensä huokui Miladan ihoon. — Mihin sinä saatat minut? Mihin?
Milada tunsi Gustin kiihkeät, ähkyvät huokaukset korvassaan… Miten usein hän oli ennenkin kuullut nuo äänet!
Samassa silmänräpäyksessä muistui Miladan mieleen jono kamalia kuvia ja pöyristyttäviä muistoja, tukahduttaen joka lemmensykähdyksen. Hän oli satoja kertoja kuullut samat kiihkeät himonhuokaukset!… Eikä kukaan ollut niissä muistanut häntä, Miladaa, hänen sieluaan, hänen harrastuksiaan… Ainoastaan hänen lihaansa ne himoitsivat, tuota orjuutettua, tahdottomaksi pakotettua ruumista raastaakseen he ähkyivät kiemurrellen… He halusivat vaan yhtä, Gust niinkuin kaikki muutkin miehet… Laske, laske! — Milada työnsi Gustin hapuroivat, himoitsevat kädet luotaan… Hirvittävän selvästi hän muisti ennen muita… tuon vanhan, laihan herrasmiehen, jonka syliin Goldscheider hänet komensi viidentoista vuotiaana. Miladan rinnoilla oli silloin ollut vaaleanpunainen ruusu. Tuo vanha hänet ensin raiskasi. Ja tuon jälkeen oli heitä ollut lukemattomia, koko jono miehiä, nuoria, vanhoja, — ystävällisiä ja ilettävän rivoja. Kauhun huuto kuului Miladan huulilta. Hän kurotti käsivartensa suojellakseen itseään Gustilta… Vaitelias kamppailu alkoi heidän välillään pimeydessä. — Milada kamppaili himon, miehen rääkkäämisoikeuden kanssa… Ei Gust yksin häntä tällä hetkellä repinyt, koko miessuvun irstailu häntä raateli. — Lukemattomien nuorten ja vanhojen ihmiskoirasten kiima, jonka he kaikki olivat Miladaan purkaneet, tahrasi nyt hänen väsyneen haluttoman ruumiinsa.