— Oi laivalastittain! Minulla on kuudentoista vuotias sisar, — joka on aivan pilalla, hirveän kevytmielinen! Elää upseerien kanssa! — Hän on kuin pahin mäkijuntti! Pitää tietysti viimeisiä risoja aina yllään Maksaa shaketista 250 guldenia, — se on selvää, mutta ei pane kreuzeriakaan säästöön. — Vie vielä paitansakin panttiin. Kun minä tuon näen, on sydän pakahtua. Mutta äiti pitää vähän siskon puolta. Joka päivä on meillä toraa. — Ja sitte on minulla omat onnettomuuteni. — Olly huokasi syvään. — Olen minäkin jotain kokenut eläissäni. — Olen kärsinyt Joszinkin tähden. Tänään hän nauroi ja lauloi, mutta olisitte nähnyt hänet joku kuukausi takaperin. Sepä vasta elämöi — — Jesus Maaria! Olin vähällä mennä mereen — Sanoi ett'ei kestä enää, — minun pitää olla vaan hänelle uskollinen. — Joka päivä oli meillä pirstninkia… Mutta minä en voi elää toisin. — Kahdeksantoista guldenia on minulla palkkaa kuussa, siihen lisäksi aamiainen ja päivällinen. Joszilla ei ole mitään. — Kyllä hän antaa tunteja, tahi jotain sellaista. Mutta minä en ole saanut häneltä lanttiakaan, en koskaan, jukukliut en! Mutta ajatelkaa, mitä minulle on tapahtunut? Joszi on rakastunut minua, mutta nyt hän ei ole minulle koskaan hyvä, ei koskaan… Nyt hänessä piilee aina vaan viha. — Mutta hän ei koskaan kysy, mikä sinut tyttö sitten perii, kun minä jätän sinut. — Ja vaikka hän kuinka minua rakastaisi, niin kerran hän kuitenkin kyllästyy minuun. — Ja jos olisin ruvennut elämään jonkun aviomiehen kanssa, olisi se voinut tehdä vekaran tahi saattaa minut sairaaloiseksi. Herra ties! — Mitä tällainen ihminen sitte ottaa eteensä! Kyllä te sen muutenkin arvaatte! — Enkä tahdo joutua rappiolle, en! — En tahdo. — Minä olen nähnyt liian paljon meikäläisten avio-elämääkin ja muutakin, ett'ei se minua houkuttele. — Minä palvelen hienossa liikkeessä, näen joka päivä tuhansia kauniita esineitä. Ja minä pidän niistä. Pitäisikö minun aina olla puettu kauhtuneeseen pesupuseroon ja kovettuneeseen vilttihattuun? E-ei! — Olly katsoi Miladaan niin vakavana kuin olisi ollut kysymys hänen elämänsä ainoasta onnesta.
— Kyllä käsittää hyvinkin toimintatapanne, kun teidät vaan näkee, sanoi Milada myöntyvänä.
— Siis nähkääs, minä käytän hyvää tilaisuutta edukseni. — Se herra, joka — Olly vaikeni taas hetkeksi, — ei tämä kai huvitakkaan teitä.
— Päinvastoin se huvittaa kovin, vastasi Milada, kertokaa enemmän!
— Minä luulin, että olette liian ylevä minulle, neiti, mutta te ette olekkaan ylpeä.
— Miksi minä olisin ylpeä?
— Noh, koska Gust teitä rakastaa. — Onnihan on saada tuollainen herttainen, rikas poika omakseen. — Minun rakastajani Lohnert on vanha ja ilkeä, mutta en minä silti valita. Kyllä, totta vie, joku toinen olisi hauskempi, mutta…
— Mitä te aijotte rahoilla tehdä, uteli Milada kovin huvitettuna.
— Hm! Olly murahti kovin merkitsevänä, minulla on monta tuumaa päässäni. Ensin minun pitää selvittää perhe-asiani. Pitää saada äiti ja veli hyville jaloille ja maksaa velkani. Sitten rupeen harjoittamaan sopivaa liikettä. Ettekö usko? Minä myyn käytetyitä silkkisiä tanssipukuja ja naamiopukuja. Minä tunnen rouvan, joka hankkii mitä hienoimpia pukuja ruhtinattareilta. Hehän käyttävät pukunsa vaan yhden kerran. Sitten minä elän, miten minua itseäni lystittää, luonnollisesti rupeen elämään Joszin kanssa, jos hän sitten enään huolii minusta. — Syntyi hiljaisuus.
Sitten Olly alkoi taas puhua vilkkaasti: Te ette tarvitse ketään muuta kuin Gustin. Hänellä on voima yksin ylläpitää teitä.