— Minulla ei ole siihen aikaa. — Olen työssäni kiinni koko päivän.
— Noh, yöt olette kai vapaa, sanoi Olly nauraen, pannen päänsä kallelleen.
— Silloin vasta olenkin työssä.
— Noh, hei! Millaisessa liikkeessä te sitten palvelettekaan?
— Vuottakaa, kun käännymme katukulmassa, voin osottaa sen teille.
Olly katsahti kiireesti ympärilleen. — Hän tunsi seudun. — Sitten hän vilahti Miladan tyyneihin kasvoihin. —
He kulkivat Kärtnerkadun poikki ja sivuuttivat Louvre de Luxen. Yksinäisen kujan suuhun Milada seisahtui. Yksi ainoa punanen lyhty paloi kujan toisessa päässä valaisten kauaksi näkyvän kaksikerroksisen talon etupuolen, joka ylpeänä ja vaativana kohousi rappeutuneen ympäristönsä yläpuolelle.
— Tuolla, neiti Olly, on minun liikkeeni. Olly peräytyi! — Jumala siunatkoon! — Mutta sehän — — tehän vaan laskette leikkiä. — — —
— Puhun ankaraa totta. Minä olen tuon talon taloudenhoitajatar.
— Sehän on Punatalo, sai Olly äännähdettyä — —