— Älä minun takiani ajattele noin, Gust. — Se olisi — sano, minunko tähden vaan tuon tekisit? — Milada astui askeleen taa'emmaksi katsoen vakavana Gustiin. — Kuule, lue sinä vaan täällä. Se on järkevintä.
— Entäs! Koko iltapäivän olen lukenut, mutta ihanampaa olisi — — suudella sinua otsasta alas — —
Milada heittäytyi Gustin syliin. — Ei saa hussata aikaa! Minulla on jo paha omatunto siitä, mitä olet minun tähteni hukannut. Onko se hyvää?
— Suloista se on, tyttö, ihanan makeaa. — Mitä sinä vaadit minulta?! Pitääkö minun olla kunnianhimoinen? En ole. — En ainakaan nyt. — Anna minun nauttia onnea! Anna minun vajota sinuun! Eikö sinussa ole kyllin tutkimista, sinä syvä sielu? — Gust suuteli Miladaa kiihkeästi.
Milada keskeytti hänet. — Se ei ole oikein. Sinä et saa minun tähteni hutiloida, mies! Minä en voisi silloin ylpeillä lemmestäsi, jos…
— En kestäisi koettelemuksia! Älä saarnaa moraalia, kultaseni! Sen tekevät muut ihmiset jo kyllin. Huomenna on täti hovineuvoksettarella perhejuhla. Tiedätkö, mitä siellä tarjotaan huvitteluna? Vaalealettisiä tyttökoululaisia, kalpeita kuin maitokahvi ja huonosti kypsennettyjä kuin heidän leipomansa kaakut. — Ja karamelleja, jotka ovat kovia ja imeliä kuin tädin kasvatus! — Ja kaiken paras on Asti spuamante (kuohuviiniä) pikkulaseissa. — Brr! Siksi täytyy minun tumma ihanteeni jäädä huomiseksi yksin.
Milada kuunteli häntä haaveillen. — — Gust, sanoi hän kotvasen kuluttua, minä tahtoisin pyytää jotain sinulta.
Gust aukasi Miladan ristityt kädet, vastaten suuremmoisena: Nouskaa, jalo rouva! Se luvataan.
— Ota minut kerran mukaasi maalle! Anna minun nukkua kerran koko päivän metsässä, jossa en näe muuta kuin rippusen taivaan sinilakea ja sinut. — Miller raivostuu, kun pyydän lomaa. Mutta minä halajan niin kiihkeästä vehreyteen.
— Millerin masennan milloin vaan, vastasi Gust vakavana.