— Siitä ei tule mitään, nyt tahdon pitää lystiä.
— Ole hyvä ja anna minun mennä!
— Mutta minun on sill'aikaa mahdoton olla, — sanoi Gust vaikeroiden, — en voi auttaa, että olen raaka.
Ja hän kiersi molemmat käsivartensa Miladan vartalon ympäri ja suuteli hänen silmiään, jotka painuivat kiinni Gustin kuuman hengityksen huousta. Gust painoi huulensa Miladan huulia vastaan, niin että niitten vieno hymy hälveni.
— Pidä minusta, pidä sinäkin minusta, kuiskasi hän tuolle liikkumattomalle olennolle.
Silloin Milada huoahti, vetäen Gustin ylitsensä ja painaen päänsä hänen olkapäihinsä, jotta Gust ei olisi nähnyt sitä kalmanjäykkää kylmää kaameutta, joka hitaasti laskeutui hänen kasvoilleen. — Milada tunsi vain hirvittävää jääkylmyyttä. — Ja Gustin nuori, villi rakkaus viskautui hehkuen tuolle vaikenevalle ruumiille.
Hiljaa antoi Milada Gustin purkaa kiihkonsa ylenpalttiuden hänen ruumiiseensa, painaen rauhoittavasti rinnoilleen hänen lujasti kalpenevat kasvonsa ja suudellen hänen jäykistyneitä silmiään, joissa paloi kiduttava kiima saada omistaa tuo kauhistusten uuvuttama naisruumis.
— Rakasta minua, halaja minua, kuin minä sinua!
Uurteinen, jännittynyt piirre ilmeni Miladan kasvoihin. Gustin rakkaudenpyynnön ohella hän näki sen tyhjyyden, mikä täyttyi likaisilla kuvilla ja rivoilla sanoilla, jotka riistivät hänen elämältään sen onnen ja välkkeen. — Rikkiraastavalla selvyydellä hän muisti häpeällisiä sukupuolisuhteita, joissa ärtynyt vietti vielä saattoi voittaa tavan synnyttämän pakollisuuden jäyhyyden.
Liian paljon, liian paljon oli häntä rääkätty. — Hehkuvimman nuorukaisen sylissä häntä palelsi.