Se oli Budweisin Fischerin liikkeen liike-asioitten sähkösanomakieli asianomaisille.
Milada vuokrasi illalla ajurin ja läksi asemalle.
Sill'aikaa Gust istui Joszin kanssa viinitarjoilussa. He olivat molemmat olleet Ollya vastassa ja sitten saattaneet hänet kotiin.
Joszi istui viinilasinsa ääressä sojottaen pitkälle säärensä hyräillen herkeämättä, aina käyttäen Gustin avonaista paperossikoteloa hyväkseen. Gust jutteli innokkaasti kokemuksiaan.
— Et usko, miten kauniita kirjeitä Milada on saanut Hornerilta; oikeita ylistyslauluja. Horner kirjoittaa hyvin.
— Yhden ainoan hyvän teoksen on hän kirjoittanut: Vastenmielisyyden ja nautinnon keskusperäisistä mielteistä, — merkillinen teos, ja hyvin kokoon pantu.
— Epäilemättä hän on lahjakas mies. Ja hän oli tietysti hullaantunut
Miladaan. — Nyt on se juttu päättynyt. Minua Horner ei voita.
Gustin nuorissa, verevissä kasvoissa oli kylläisyyden tyyni viehätys. Hän veti englantilaiseen tapaan väännetyt viiksensä suuhun ja nojautui mukavasti ja tutunomaisesti pöydälle.
— Tule kerran mukaan, Joszi, lukemaan Miladan kirjoituksia! Hän on sulattanut mainiosti viisaustieteilijäinsä opit! Aivan satumaisen eheästi! — Hänellä on eriskummallinen tapa käsittää asiat tervejärkisesti ja omaperäisesti, joka muistuttaa ihmelapsen taitoa. — Miladan pitäisi antaa lukea! — Mutta, veikkonen, minun pisti päähäni tuuma! Me lähdemme kaikki kolme Berliiniin. Siten tämä asema selvenee.
— Kallista lystiä, sanoi Joszi kuivasti.