— Sanomattomasti. — Hän nousi kyynäryspäälleen.
— Isä-ukko on oikeassa, — sanoi hän haukotellen, — minun pitää päästä täältä pois.
— Tahtooko hän sen? —
Gust nyökäytti päätään. — Kyllä. Tänään jälkeen aamiaisen oli minulla kunnia puhutella häntä. — Noh, hän oli sangen siivo. Miten on kesäviettosi laita, kysyi hän kissan ystävyydellä. — Lähdetkö Berliiniin? — Tiedätkö!? — Gust työnsi Miladan hiukan luotaan. — Isä on päässyt rakkausjuttumme perille.
Milada puri hampaitaan. — Mistä sen päätät?
— Enkö tunne häntä! — Hän tietää kaikki. Ollessani vielä lyseolaisena oli hän kuin näkymätön urkkija. Miten ja kenen avulla hän urkkii, en tiedä. — Mutta hän tietää kaikki. Ehkä hän on lahjonnut tällä kertaa Ollyn.
— Mutta mene nyt!
Gust kohautti olkapäitään. — Yhdentekevää. Isä voi ruveta kovaksi ja saattaa meille paljon hankaluuksia.
— Mitä sinä aiot tehdä, Gust?
— Matkustaa tietysti. — Gust heittäytyi taas pitkäkseen. Nyt alkaisi kohtaus, jonka huipussa voisi sanoa: Sinä tulet tietysti mukaan. — Vederemo! (Saammepa nähdä!)