— Näetkö, Mila, minähän tiesin. — Gust hengitti voitonriemusta raskaasti.
— Näkisi vaan Joszi, ajatteli hän ensi työkseen. Hän syleili Miladaa hellästi. — Sinun ei pidä aina olla noin kova.
(Nyt Joszi se aasi häviää vedonlyönnissä.)
— Enhän minä tiennyt, mutisi Milada avuttomana, — minä luulin sinun lähtevän vaan lyhyeksi ajaksi.
— Sinä et nyt saa kuvitella, etkä luulla mitään, rakas Mila, kuuntele vaan minua ja luota minuun. — Gust veti hänet luokseen.
— Kuule nyt, rakas, kolme päivää olen miettinyt, miten me järjestäisimme asiamme. Sinä et ole sitä vaan huomannut, enkä minä tahtonut saattaa sinulle ikävyyksiä. — Tahdoin ratkaista kaikki yksin. Isä-ukko on saanut tietää kaikki. Hän vihaa minua, eikä soisi minulle minkäänlaista ilonkipinää maailmassa. Hän osaa eroittaa meidät, Mila! Hänellä on rahavalta, minä tiedän sen. Hän ei nyrkillään iske ensi kertaa onneani rikki. Minun täytyy siis varustautua kaiken varalle. Pitää olla asestettu kun ukko hyökkää. Lisäksi hänellä on useampia muita valtteja. — Kuule, sinun asemassasi Mila on kansalaisena aivan turvaton. Isän tarvitsee antaa vaan viranomaisille viittaus ja sinun täytyy hävitä kaupungista. Kaikki nuo tiedot, nuo mielikuvat, nuo mahdollisuudet repivät sisälmyksiäni. — En voi enää rauhassa jatkaa lukujani. Alituinen huoli sinusta ei suo minulle rauhaa. — Mila, minä olen mies, minä kärsin kovin nähdessäni sinut tällaisessa ympäristössä. Gust nojasi päänsä Miladan olkapäähän nyyhkien.
— Mitä tämä merkitsi, — ajatteli Milada — onko rakkautemme lopussa? Meneekö nyt haaveitten harso rikki, onko onneni hälvennyt? — Ja hän tuijotti epätoivoisena sielunsa synkeyteen. Kaikki oli kuin hävinnyt, hänellä ei ollut lohdutuksen sanaa Gustille ei yhtään hyväilevää sanaa, ei ymmärrystä. — Kaiken tuon olisi Gustin pitänyt osata edellyttää. — Mitä minä vastaan, ajatteli Milada, hän vartoo vastausta. — Mutta Milada halveksi itse onnensa romahduksessakin valheen pelastusköyttä.
— Minä tiedän, että minä menen rappiolle rakkautemme tähden.
— Sinä elät täällä Milada, minä elän toisessa mailmassa. Vaikka välillämme ei olisi muuta kuin yö se kauhea yö, jonka toimit täällä, on sieluni kuin kidutuspenkillä.
— Minä olen koettanut unohtaa, mutta kun olen yksin kotona ja painan yöllä pääni patjoihin, tulevat kuvat mieleeni. — Minä näen… Hirveää! — Gust juoksi pystyyn. — Milada, jos et tahdo tehdä minua hulluksi, niin tee tästä loppu… Älä katso noin minuun. Enhän minä halua erota. Ennemmin voisin itseni surmata. Sinähän tiedät, Mila, ett'en voi koskaan ketään naista rakastaa niinkuin sinua. — En voi koskaan niin itseäni unohtaa.