— Unohtaa — —? mutisi Milada.
Gust siveli otsaansa. — Koeta, miten päätäni polttaa, sanoi hän nauttien hetken Miladan sormien viileydestä. — Sitten hän hyökkäsi edelleen.
— Kuule, Mila! Minä olen puhunut tästä Joszin kanssa. Hän tietää kaikki. Hän tuntee mielentilani. Me olemme yhdessä laatineet suunnitelman. — Se ei ole hetken tunnelman tulos. Sitä on joka taholta punnittu. Me lähdemme kaupungista pois kolmisin ja lähdemme Berliiniin. — Kaikki kolme. — Gust katsoi Miladaan, — joka nojasi kasvonsa käsiinsä kuunnellen tarkasti. — Syvä uurre syntyi Miladan kulmakarvojen väliin. — Hän punnitsi sanojaan. — Gustin tuli vaikea olla.
— Me matkustamme kaikki kolme Berliiniin. Minä tunnen olevani siellä kotonani. Elämä on siellä toisenlaista, suurpiirteisempää, vapaampaa, virkeämpää. Siellä eletään uudessa ajassa. Täällä siitä vaan soitetaan suuta. Siellä saa miljoonien keskellä elää omaa elämäänsä.
— Sinä et tiedä, ketkä täällä riippuvat niskassani! Täällä on tätejä, setiä, orpania, ja kaikki ovat mahtavia miehiä. Ne tunkeutuvat yksityisimpiin elämänoloihini kuin hollitupaan matkustavaiset. — Täällä elän aina en famille. (Perheessä).
— Ja minun pitää tulla kanssasi Berliiniin?
— Eikö sinulla ole siihen syytä, Mila? Minun kehitykseni on…
— Sitä juuri mietin. — Milada peitti silmänsä kädellään.
Gust repi viiksiään.
— Me emme koskaan mene lailliseen avioliittoon, minä ja Joszi, se on varmaa, sanoi hän hermostuneena. — Tuntuu, kuin me haluisimme sinua itsekkäistä syistä… Se ei ole totta, Joszi kunnioittaa sinua kovin. — Hän tietää varsin hyvin, kenelle kerran jätän…