Milada katseli häntä käsittämättä mitään. — Miten niin? —
Kunniasanasi —

Gust polki lattiaa. — Miten niin? Miksi? Älä kiusaa minua kysyen pikkuseikkoja! Minä olen upseeri. Suhteeni sinuun on tullut laajoissa piireissä tunnetuksi, on levitetty nimettömiä kirjeitä seuraan, joka näissä asioissa on kiduttavan ankara. — Rykmenttini eversti on antanut kutsua minut luokseen vaatien kunniasanani, että läksisin ulkomaille, kosk'en tahtonut luopua sinusta.

Milada kätki kasvonsa käsiinsä.

— Sinä et voi aavistaa, miten mailma tällaisia asioita arvostelee. Sinä olet onnellisessa houreessa. — Kaikki, minkä sanot ja ajattelet, valtaa minut, sillä se tulee suoraan sielustasi. Mutta mailma tuomitsee sinut toisella lailla, vaikka pyrit miten jaloon päämaaliin tahansa. Sinulla ei ole aavistusta, miten paljon lokaa on jo viskattu meidän lempemme päälle. Sinähän olet taloudenhoitajatar, minä olen "ulosheittäjä", joka hulikaaniseeraa julkisessa likkapaikassa. Se on mailman hyvää tarkoittava katsantokanta. — Mutta löytyy piirejä, jossa osataan tulkita asiaa vielä kuvaavammin, niitten mielestä minä, — ei huolita enää keskustella siitä.

— Mutta mitä merkitsevät nuo likaiset sielut sinun rinnallasi, sinun, jos jäät luokseni, Mila! Minulla ei ole mailmassa muuta onnea kuin sinut!

Gustin sydän hehkui. — Hänen oikea luonteensa sai nyt vapaasti riehua. — Se epämukava jännitys, joka häntä kiusasi, hänen sanoessaan ensi sanat, koko tuo välttämätön pakko-yritys yleensä, joka häntä painosti, hälveni nyt näytelmällisen ylevän varmuuden rinnalla, joka sai hänen silmänsä kyyneltymään ja äänensä paisumaan halveksumisen ja kaipuun tunteesta.

— Mila, minulla ei ole mailmassa muuta onnea, kuin sinä!

Milada kuunteli kalpeana, silmät suljettuina. Hänen tyynet, lujat kätensä vapisivat hermostuneina ilmassa, kuin olisi hän tahtonut itseään joltain suojella, sysätä jotain luotaan.

— Silloin sinun täytyy lähteä minun tähteni, silloin tietysti — ja minä — älä, Gust, rukoile! — Kauheata on ajatella, että tuo kaikki tapahtuu minun tähteni. — Älä toki rukoile minua! Jos halajat minua, jos tahdot, että minun täytyy tulla mukaasi, jos annat kaikki menneisyyteni anteeksi, rakas kulta. — Milada kiersi sormensa yhteen, painaen ne otsalleen. —

Hänen sanoissaan piili niin paljon äänetöntä tuskaa, että se koski Gustiin syvästi, tuosta tarkoitustensa perille pääsemisestä tyytyneestä urosmaisuudesta huolimatta. Hän yritti puhua entisellä kevytmielisellä poikaäänellään. Se oli aina ollut paras temppu, sen piti kai nytkin hyvin tepsiä.