Johdesana:
Kuolemattomat synnyttävät hukkaan joutuvia lapsia.
(Goethe.)
Lolosta, tuosta uudesta Budweisiläisestä tytöstä oli Miller saanut maavaivan. — Että hänen pitikin saada tuon siivon Bine Michalin, tuon herttaisen olennon tilalle tällaisen! Ja Milada sai kuulla Milleriltä millainen huolimaton ja vastaanhangotteleva tuhrumaija tuo tyttö oli, ihan vailla ihmistapoja ja käytöstä. — — Hän ei ollut hituistakaan innostunut tehtäväänsä, istui jossain salin nurkassa, eikä osannut suutaan avata kun joku jotain kyseli; ja tietysti olivat tulokset asianmukaiset. Häntä saattoi sietää näin kesälomalla, jolloin talossa pääasiallisesti kävi vain ulkomaalaisia ja matkustavaisia, jotka tahtoivat nähdä merkillisyyksiä. Mutta eiväthän nekään voineet tyytyä kivenkappaleeseen. Ja Miller kulki ympäri ruikuttaen ja veuluten kuten aina, jolloin pelkäsi tulojensa vähenevän.
Tuon Lolon itkupuuskan jälkeen, jonka Milada oli saanut kuulla heti hänen saavuttuaan taloon, ei Lolon suusta saanut enää monta sanaa. Lolo pysyi luoksepääsemättömänä, vastaten jöllimäisenä kaikkiin kehotuksiin ja käskyihin. — Teenhän minä sen, — tiedänhän minä sen sanomattakin!
Lolo oli kyllin kaunis, miellyttääkseen miehiä. Hänen sysimustat silmänsä ihan paloivat, kun hän joskus pelotta ja suoraan katsoi toista ihmistä silmiin. Mutta hän kyyristyi enimmäkseen velttona tuoliinsa, hypistellen hiussuortuviaan ja heräsi kuin unesta, jonkun puhutellessa häntä. Ihmeellistä kyllä, niin hänen kumppaninsa kiintyivät häneen pian. Hän oli antelias ja kiltti, lainasi muille hajuvettä, kampoja ja paitojaan ja teki yleensä vastustelematta kaikkea, mitä häneltä vaan pyydettiin.
Niitten miesten mielestä, jotka tahtoivat metelöidä, ei hän luonnollisesti kelvannut mihinkään. He hylkäsivätkin hänet pian, sanottuaan pari huonoa vitsiä. Ja sitten hän taas sai istua Millerin kiukuksi yksin salin nurkassa, hypistellen tuijottavin tylsin katsein hiushaiveniaan.
— Mitä hän teidän kanssanne puhuu, uteli Milada toisilta tytöiltä.
— Häneltä on ryöstetty rahaa Fischerillä, — eikä hän ylimalkaan puhu paljoa kanssamme.
— Hän on kovin peloissaan, vapisee kaikesta. Muuta emme tiedä. — Kaikesta hän sävähtää, miksi ja miten niin vähästä, en tiedä, sanoi toinen tyttö.