* * * * *
Virheettömästi puettuna, kaikkein kepein panamahattu otsaan painettuna tuli Gust eräänä edelläpuolenpäivän tuntina keisarillis-kuninkaallisen poliisiviraston toiseen osastoon pyytäen jotensakin ylevämielisellä äänellä saada puhutella poliisikomisariusta tohtori Treulichia.
Itse pohjaltaan hän oli kovin tyyni ja hyvällä tuulella. — Ennen kaikkea Joszi oli aasi. Tehdä asia tällaisesta tahi tämäntapaisesta seikasta! Sehän oli naurettavaa! Hän ilmoittaisi vaan yksinkertaisesti asian asianomaisille viranomaisille — ei muuta. — Hyvää oli, että hän yleensä jo toimi vähän Joszin selän takana. — Silloin saattoi aivan yrittämättä hänet masentaa ja hiushienosti todistaa asiansa oikeaksi. — Tuo ja tuo ja tuo sinun väitteesi, rakas veli, ei pidä oikein paikkaansa. — Ja piti hänen nyt turvautua oikeudenmukaisuuteenkin. — Kaikkein lainkuuliaisimman alamaisen velvollisuus on nousta mielivaltaa ja tiranniutta vastaan, oli Benno enokin sanonut. — Nyt siis perhe-aatteet saivat hänestä tänään tukea.
Sill'aikaa söi Sucher päivällistä. — Minkä laatuinen oli herran asia? — Hän ei ollut utelias, varjelkoon Luoja! Mutta on ollut tapana, että herra hallitusneuvos mielellään ottaa asiat jo valmiiksi lajiteltuina käsiteltävikseen…
Gust katseli Sucheria kiireestä kantapäähän. — Kuulkaa, herra Sucher, saanko puhutella herra komisariusta — vai enkö? Antakaa tämä hänelle! — Gust veti esiin nimikorttinsa.
Pirullisesti nauraen otti Sucher sen vastaan. Lyhyin virka-askelin meni hän läpi kanslian aukaisten varovaisesti sivu-oven, minkä takana tohtori Treulich istui haukotellen lehti kourassa. Sucher kutsui Gustia silmäiniskulla. — Tuntemattomassa asiassa, ilmoitti Sucher komisariukselle katsoen hakijan ohi sellaisella katseella, että tämä löi oven kiinni ihan hänen nenänsä edessä.
— Nimeni on Gust Brenner.
— Millä voin teitä palvella?
— Suonette kai, että minä ryhdyn kertomaan näin in medias res (heti ilman johdantoa), sanoi Gust, kumartuen hieman, ruveten viipymättä hyvin järjestetyssä puheessa tekemään paremmin selkoa Lolon sekavasta elämän tarinasta, kuin Lolo oli osannut tehdä sen itse, välttäen viisaasti väsyttäviä yksityiskohtia aina iskien vaan asian ytimeen.
Komisarius kuunteli tarkkana, keskeyttäen silloin tällöin ja merkitsi kaikki vastaukset edessään oleville paperiliuskoille.