Gust tunsi tyydyttävän itsetietoisesti, että hänen asiansa otettiin täällä vakavalta kannalta ja huomasi, että hän rupesi puhumaan yhä sujuvammin ja vakuuttavammin. — Vihdoin hän pääsi loppuun.
— Suokaa anteeksi, herra Brenner, kuinka pitkä aika on kulunut epäillyn varkauden jälkeen, tarkoitan sen huomaamisesta omistajattaren puolesta tähän päivään saakka?
— Noin — en voi täsmälleen määritellä, — mutta luulen siitä kuluneen noin neljä, ehkä kuusi viikkoa.
— Jaha! Se on aivan edullista. Se miellyttää minua. Olkaa hyvä ja vartokaa vielä. Tuo asiakirjaväärennysasia — komisarius raappi kynävarrellaan korvantaustaan. — Se on itse asiassa herra hallitusneuvoksen käsittelyn alainen. — Meillä on ankara säädäntö siitä, että pitää ilmoittaa sellaiset asiat heti tuonne ylös. Minä laadin siitä vaan pöytäkirjan ja pyydän saada tietää teidän nimenne, säätynne, —
— Minunko?
— Niin se on vaan muoto-asia, sanoi tohtori Treulich kirjoittaen paperille vastaukset tehtyihin kysymyksiinsä laatien puoliääneen pöytäkirjan. — Olkaa hyvä ja allekirjoittakaa. — Noin. Kiitos, tyttöä minä kuulustelen näinä päivinä. — Minähän tunnen talon tarkastusmatkoiltani, Goldscheiderin salissa ei ole vielä mitään sopimatonta tapahtunut. — Mutta kyllä kaikissa tuollaisissa laitoksissa valehdellaan ja vaikeroidaan.
— Mutta minusta tässä tuntuu ilmenevän tosi-epäkohta, sanoi Gust kylmäkiskoisesti.
— Tietysti, tietysti, kiirehti lihava komisarius sanomaan, joka oli tälle luonaan kävijälle kiitollinen siitä, että hän soi vähän vaihtelua tähän tukahuttavan kuolettavaan heinäkuun helteeseen, muuten herra Brenner ei olisi asiaan puuttunut. — Minusta tekonne on meidän kesken sanottu, — komisarius hillitsi äänensä, — aivan paikallaan, — kun vielä lisäksi sellaiset henkilöt, kuin te, ryhtyvät siihen pelotta, — koska laki ei voi aina suoda riittävää suojaa tällaisissa asioissa. — Järjestelmässä on vikoja, sitä emme voi kieltää.
— Eikö totta, herra komisarius, sanoi Gust säihkyvänä. Jospa vaan kaikki valitukset tulisivat teidän huostaanne! Teissä on inhimillisyyttä.
— Ei ole, minä vaan tulen huomanneeksi, sanoi Treulich väistäen.