Milada teki sen.
— Meillä on valta järjestää hakemuksenne asianomaisella tavalla. — Triestingtalissa on äitilaitoksemme haara-osasto "Marian pyhän sydämen" luostari, jossa vielä on kaksi paikkaa avoinna elämään väsyneille. — Riippuu meidän johtajattarestamme, miten ne paikat jaetaan ansion, — nunna huoahti, — ja tarpeellisuuden mukaan. Neljäntoista päivän kuluttua saatte kirjallisen vastauksen. — Sinä päivänä, jolloin saatte lupauksen, täytyy teidän heti jättää lupaamanne raha-erä asianajajallemme, herra tohtori Heinrich von Görzille. — Kolme päivää sopimuksen virallisesti saatuaan on katumuksentekijättärellä oikeus astua suojeluslaitokseen. — Minulla ei ole muuta lisättävänä.
— Me toivomme saada tulla huomioon otetuiksi, sanoi Milada syvästi kumartuen ihan jäykkänä ja osaaottamatta istuvalle nunnalle. Sitten hän meni käytävään, josta häntä saatteli pieni harmaaseen puettu porttivahtinainen.
— Kiitetty olkoon Jesus Kristus, tervehti nunna poiskiirehtivää
Miladaa.
Ja kun Milada ei vastannut, lopetti hän itse: Ijankaikkisesta ijankaikkiseen! Amen!
Ja tuossa nunnan epä-inhimillisessä äänessä kaikui kuvaamaton moite.
* * * * *
Kaksi päivää sen jälkeen, kun Gust oli käynyt poliisilaitoksessa, kutsuttiin Lolo sinne Millerin suureksi mieliharmiksi, joka näki näissä juoksemisissa vaan kiusaa ja sekasotkua ja selitti kaikella tarmollaan, että hän oli jo saanut kylläkseen näistä maallisista hommista. Sillä sen jälkeen, kun Punatalon myönti oli päätetty, oli hänen olemuksensa ja harrastuspiirinsä vaihtunut perin pohjin. Hänen luulevaisuutensa, rahanhimonsa ja luonteenomainen ärisevä ilkeämielisyytensä olivat hävinneet.
Joka kolmas päivä kävi hän kirkossa rippi-isän luona, sitten hän sulkeutui paastoten huoneeseensa välttäen huolestuneesti kanssakäymistä neitien kanssa, jotka pitivät alituista lystiä hänen kustannuksellaan.
Lolo palasi loistavin kasvoin poliisikamarista kertoen ihmeitä, miten ystävälliset ja hyvät herrat olivat olleet hänelle siellä.