Jo etuhuoneessa oli jokin häntä lohduttanut ja sanonut, että hänelle ei tule mitään tapahtumaan, jos hän vaan puhuu totta.
Sitten hän vietiin itse hallitusneuvoksen puheille. Tämä oli vasta hänelle herttainen. Antoi apelsiinista, jota juuri söi, Lolollekin viipaleen. — Ajatelkaa! —
Ja Lolo oli kertonut hänelle kaikki avomielisesti, — mitä konsanaan oli hänelle tapahtunut. Näkyvästi elpyneenä kulki hän nauravin katsein huoneessaan, suuteli Miladaa kädelle ja antoi todellisen, lapsipuhtaan luonteensa pursua esiin.
24 p. elokuuta varhain aamulla sai Miller haasteen tulla poliisikamariin. — Paperi rupesi tutisemaan hänen kädessään. — Hän vaaleni mielenkiihkosta ja purki suustaan koko hassun ennustustulvan, jonka loppulause oli: sen hän oli aina tiennyt. — Niin helposti ja eheänä ei hän vaan tästä talosta saisi erota. — Hän tunsi jäävänsä osattomaksi taivaan ilosta j.n.e., j.n.e.
Milada yritti tyynnyttää häntä miten saattoi. — Mutta neiti, mitä kamalaa nyt siis on kyseessä? Kaikki on meillä laillisessa kunnossa. Ehkä tässä on kysymys jostain muoto-asiasta?
— Ei, ei se voi olla sitä, vaikeroi Miller. Nyt kun kaikki on mainiossa kunnossa, — on varmaan jokin hirvittävä asia kyseessä. — Nyt kun Lolonkin asia on järjestynyt, — — niin yhtäkkiä kutsutaan poliisikamariin. Mitä se merkinneekään?
Milada teki jyrkän liikkeen. — Oliko tässä taas kysymys Lolosta? —
Oliko jokin erikoinen temppu tekeillä?
— Saatte nähdä Moosmann, sanoi Miller tuolle vanhallepiialle, joka ompeli ikkunan ääressä, — jotain on tapahtunut! Autuas herrani sanoi aina: Josefiina, teidän elämällänne on oleva toinenkin puoli.
Aamupäivän kuluessa hän kiihtyi kiihtymistään. Levottomana, kuin hullun ajatuksen vimmaamana hän kulki huoneessaan mutisten rukouksia. — Hän oli lopulta niin mielenvikaisen näköinen, ja puhui niin kamalan pelottavia asioita, että Milada pelkäsi hänen menettävänsä järkensä ja käski kylmäverisen Karlan seurata neitiä poliisikamariin. Kun Miller sitoi hattunauhansa vapisevin käsin, lupasi hän pyhästi heti jättää Punatalon, jos tämä asia vaan tulisi onnellisesti ratkaistuksi ja elää aivan syrjäisimmässä yksinäisyydessä jossain synnittömässä paikassa, kunnes hänen "mailmallisuuden poisriisumisensa" tapahtuisi.
Milada ajatteli sen olevankin viisaimman teon, muuten neiti joutuisi lopulta aivan vastakkaiseen paikkaan.