Päivällisen aikaan Miller palasi. — Hänen silmänsä olivat kuumeenhoureen kiiltävät, hänen laihtuneilla poskilla hohti pelottava puna! — Minulle ei ole mitään tapahtunut, kirkasi hän voitokkaana Miladalle. Mutta teidät kohtaa lain kova koura. Minä menen kapineineni heti. Minä menen Herran rauhaan.
— Mutta, mitä siis on tapahtunut, kysyi Milada. — Hyvä neiti, sanokaa käsitettävä sana, sanoi hän suuttuneena. Tehän ette voi noin vaan suin päin lähteä talosta.
— Kuka minua pidättää, rääkkyi Miller, ei kukaan. Minä olen uhrautunut teille sieluineni, ruumiineni. Mitä on tapahtunut, kysytte. Niin kyselivät kai sodomalaiset, kun Herra antoi heidän kaupunkiinsa sataa tulta ja tulikiveä.
Milada luopui kaikista kysely-yrityksistä tältä taholta. Hän kääntyi Karlan puoleen. — Karia oli istunut Sucherin huoneessa, joka vaan puhui pilaa, silloin kun neiti oli ollut paroonin puheilla. — Sucher oli sanonut, ett'ei mitään merkillistä ollut kyseessä, ehkä se oli jokin virkaintopuuska herra hallitusneuvoksen puolelta. — Kun neiti tuli paroonin luota, puhui hän yhtä sekavasti kuin nyt. Ja hän puhui koko ajan samalla tavalla. —
Sitten neiti kävi Spizzarin luona, ja Karla odotti ajurinroskassa. Mitä poliisilaitoksessa oli tapahtunut, sitä hän ei tiennyt.
Kun Gust tuli kello 3 Punataloon, oli koko talo ihan ylösalasin. — Neiti von Miller oli kadonnut teille tietämättömille. Gust löi nauraen kätensä yhteen.
— Nyt, Mila, uskon tulevaisuuteni onneen. Jumala tietää, että aina sitä vähän salaa epäilin. — Mutta nyt uskon siihen. — — Miller on hävinnyt. Hän on jättänyt rahalaatikkonsa, talouskirjansa, rakkaan ruokasäilytyskamarinsa. — Kaikki on jäänyt tarkastuksetta — tytöt, makeiset, vieraat ja ruokapurkit! — Suuremmoista! Etkä tiedä edes, mihin hän on livistänyt!
— Ei ole siitä hajuakaan. Hän teki vaan suuren ristinmerkin ilmaan. Se oli hänen jäähyväispuheensa. Mutta usko pois, hän lähettää vielä tänään noutamaan minut. Etkö sitä luule, Gust?
Miladan ääni oli hieman painostunut ja epävarma. — Spizzari oli iltapäivällä lähettänyt Punataloon neiti Irman. Neiti Irma oli solakka, hieno henkilö, vaalein tekopyhine kasvonilmeineen, joka näytti saaneen tehtäväkseen ottaa talon johto käsiinsä ja sekaantua Miladan muutamiin tehtäviin. Alusta pitäen oli arvoisa Nelly huomannut suurella surulla Punatalon entisen arvokkaan taloudenhoitajattaren matkahommat ja hänen täytyi luopua hienosti punotusta juonestaan saada kiinnittää tämä yrityksiinsä käyttääkseen hänen taitoaan edukseen; mutta hän ei silti säästellyt ystävällisiä sanojaan ja merkitseviä viittauksia, että tuollaiset suhteet eivät elämän aikaa kestä ja että Milada olisi "tervetullut" jos haluaisi "palata."
— Nuoruus ja hulluus, sanoi hän vilkuttaen silmiään Gustille, joka kiehui vihasta.