— Suuruudenhulluudesta, veliseni. Miten usein olet luvannut, että minä saan tutkia tekojesi syitä ja arvostella sinua. — Kuin pillastunut hevonen katkoit ohjakset ja läksit laukkaamaan. Nyt näet, mihin johti, miesparka! Etkö tunne, että sinulla on taakka kädessä ja selässä. Sinä menet taaksepäin.
— Mitä minä nyt teen, ruikutti Gust mieli kuohuksissa.
— Sinun pitää lähteä pois niin pian kuin suinkin. — Ja veljeytesi noitten naisten kanssa on päättyvä. Siihen taloon et saa enää astua jalallasi. Sinä menetät maineesi, tulevaisuuden menestysmahdollisuutesi, kaiken, mikä nyt on sinulla vielä ollut tarjolla. Miesparka, sinun nimesi kuultuaan kohautetaan jo olkapäitä.
— Kuka kohauttaa?
— Ihmetyttääkö se sinua? Sinä olet maleksinut kuukausmäärin porttolassa, sinä kuljeskelet naisen seurassa…
— Kuule Joszi, älä säti häntä!
— Sinä olet narri! — Naiset teeskentelevät aina olevansa toista, kuin mitä he ovat. Hän on kasvanut porttolassa. Kuudentoista vuotiaasta on hänen nimensä ollut siveyspoliisin kirjoissa. — Älä innostu, minä tiedän sen varmaan. Neljä vuotta on hän ollut taloudenhoitajattarena, sillä hänen emäntänsä on pehmeäjärkinen. Hän hallitsee joukon huoria, ja tekee vittukauppaa joka härkätallimiehen kanssa. — Ja sinä elät siinä hurskaassa uskossa, että sinä olit ainoa.
— Se ei ole totta, mitä sinä syydät suustasi, Joszi, kirisi Gust, sinä saat penkoa hänen suruisaa menneisyyttään, miten haluat, mutta että hän olisi ollut sikamainen ja pettänyt minua, sitä sinä et saata sanoa…
Joszi tarttui Gustin olkapäihin. Mitä siinä on sen kummempaa enää pengottavana, Gust? Hänen koko toimintansa on yhteiskunnan häpeäpilkku. Ja vaikka hänellä olisi Aspasian [etevä kreikkalainen nainen pakanuuden ajoilta] äly ja sielukkuus, niin tosiasioita ei voi sillä muuttaa.
Hämillään ja tyhmäntunteellisena Gust puolusti itseään. — En suoraan tiennyt, että hän oli merkitty poliisikirjoihin. Minä pidin häntä — minä luulin — Joszi, minä tiedän kuitenkin sen, että hän rakastaa minua. Siitä sinä, Joszi, et pääse yli etkä ympäri.