Joszi katseli kynsiään. — Sepä ikävää. Minä luulin sinun tottuneesi minunlaisiin otuksiin. Siis lyhyesti puhuen, minä en tahdo näytellä pyövelin epäkiitollista osaa tässä surunäytelmässä. Minä teen siis vaan työtä käskettyä. Mutta päätä sitten kaikki itse! —
— Minä ammun itseni!
Joszi kääntyi aivan sanoin määräämättömällä tavalla virnahdellen…
Kaunis työjako, ajatteli hän; hän käskee ja minun pitää ampua hänet.
— Eräs seikka täytyy sinun sanoa todeksi, alkoi Gust puhua kiihkeästi. — Jos hän onkin salannut minulta asioita, on hän sen tehnyt rakkaudesta minuun. En tiedä mitään hänen entisestä elämästään. En ole sitä koskaan udellutkaan. — Se on ollut heikkoutta, turhamaisuutta. — Niin. Mutta minä näen ja tiedän, että Milada on viisaampi, parempi, jalompi kuin kaikki ne perhetytöt yhteensä, jotka meidän täytyy naida. — Kun on kysymys tunnokkuudesta, — ei kukaan nainen ansaitse paremmin olla aviovaimoni — kuin hän!
Joszi kuohutti liikuttavan kärsivällisenä saippuavettänsä.
— Ennenkuin tuo asia on saanut lain vahvistuksen, pitää saada hänen tekemään joku harhaan vievä päätös, ajatteli Joszi. — Nyt pitää vaan koota ajatuksensa. Hm! Hm! Hm! hyräili hän "Figaron häät" nimisestä laulukappaleesta.
Sill'aikaa Gust istui otsa käsien peittämänä hautoen tuumia päässään. —
— Siihen taloon en enää jalallani astu, se on selvää, sen olin päättänyt tehdä jo aikoja ennen tätä. Miladan pitää heti erota sieltä. — Hänen täytyy polttaa kaikki sillat takanaan. — Nyt asetan viimeisen vaatimuksen.
— Hm! Hm! Hm! Joszi pikersi kuin metsälintu.
— Kunpa vaan en olisi näin hirveän hermostunut! En kestä enää mitään
kohtauksia. En siedä kuulla pyyntöjä enkä mielenkääntämispuheita…
Siihen on syynä, että olen tottumattomana asunut kesän kaupungissa.
Kaikki yhteensä murtaa minut.