— Entäs, mitä arvelette?
— Käsitän, vastasi Milada hetken kuluttua hiljaa ja ääni sameana, — tiedän, että olen erehtynyt. Minä siis erehdyin. Erehdyin kuten tavallisesti ja yksinomaan vaan minä. — Antakaa minulle vain miettimisaikaa! — Hänen äänensä heikkeni, hän peitti silmänsä käsillään ja antoi päänsä vaipua polvilleen.
— Neiti, minä uskon, että teillä on hyviä taipumuksia. Te jaksatte vielä korjata ja vaihtaa monta kiinnikasvanutta käsitystänne ja uskonoppianne. Koskaan eivät todelliset tapahtumat vastaa ihmisen sisäisiä harrastuksia. — Minä varoitan teitä. Älkää taas puolestanne sokeasti tuomitko nurkkaporvareita. Te opitte eläissänne ja toimiessanne antamaan niille arvoa.
— En tunne suunnitelmaanne, en tiedä, mihin päämaaliin te pyritte, mutta pankaa se tulevaisuuden varalle muistiin, että jos aijotte käyttää ihmis-olentoja yritystenne avustajina, niin ottakaa huomioon koko liuta ristiriitaisia tunteita, ottakaa aina laskuun, että heillä ovat ihmisaivot ja eläinvaistot, sillä kaksipäisyys on kahdenjaksoisen toimintamme kuva.
— Teidän pitää, ottamatta tätä moitteena vastaan, kerran kokonaisuudessa oppia näkemään miten nerokkaan itsenäisesti Gust, tuo herttaisen luonnollinen poika järjestää meille mieltäkiinnittävän näytelmän. — Katselkaa vaan, miten näppärästi Berliinissä olo-aika on sommiteltu!
— Teidän pitää matkustaa Berliniin, — hän aikoo ylläpitää teitä, — hän aikoo ylläpitää minua ja Ollya, — me saamme huoneuston ilmaiseksi, ruuan ja pianonkin. — Olly löytää kai pian siellä kaartin luutnantin. — Ja tämä kaikki on vaan sirotekoinen kudelma, joka tuottaa Gustille nautintoa, — tämä on hänen onnellisen rakastajapääosansa kulissit. Hän viskaa meidät kolme miellyttävällä heitolla seuraten luonnollista haluaan saattaa meidät ilmapiiriin, joka vastaa hänen taipumuksiaan. — Hän ei kysy, hän ei ajattele, miten meidän, hänen vastanäyttelijöittensä kohtalo kehittyy.
— Minä raskasluonteinen aasi harkitsen kolme kertaa, ennenkuin ehdotan jollekin, että hän tulisi pitämään minulle seuraa johonkin kahvilaan. — Mutta Gust! — Hih, hei! — Joka esteen ja tapahtuman hän työntää tieltään, kuin viinilasin, jonka viinissä oli pohjamaku. Hän käskee avata uuden tynnyrin ja täyttää sen viinillä lasinsa. —
— Kuin olette lukenut kirjeestä, niin Gust rakastaa teitä. — Hän ei jätä teitä. — Mitä meidän on tekeminen? Matkustammeko Berliiniin?
Milada nosti päänsä katsoen Joszia silmiin. Kehittyneen ihmistuntijan katse kohdistui tyynenä Miladan sulkeutuneisiin kasvojenpiirteisiin.
— Te voitte matkustaa Berliiniin, — sanoi Milada, — mutta minulla, — minulla ei ole siellä mitään tekemistä.