— Ai, ai! Miettikää, mitä teette! Te riistätte ystävältänne rakkaan varmuuden. Berliini on aijottu hänen elämänsä määrätyksi kehityspaikaksi. Yleensä teidän kieltonne ei ole mikään uhraus. Minä pyydän, että harkitsette tarkkaan, ennenkuin luovutte Gustista.
— Miksi te leikitte kanssani, herra Joszi, — sanoi Milada surusta murtuneella äänellä. — Tehän olette paljo kokeneempi kuin minä. — Te tiedätte minun puhuneeni totuudenmukaisesti, vaikk'en tiedä, miten voin tätä kaikkea — omaa itseäni, — myöhemmin sietää.
Joszi katseli hätkähdyttyään eteensä. En olisi voinut kuvitella, että tekisitte asianajoni näin helpoksi. Hän kulki muutamia kertoja edestakasin huoneessa.
— Rehellisyys rehellisyydestä, sanoi hän seisahtuen. — Suoraan sanoen, niin Gust on hullaantunut teihin. Hän ei voi kuvitellakaan, että te eroaisitte hänestä. — Hän uneksii yhdessäelämää kanssanne. — Mutta me emme katso sitä suopein silmin. Me tahdomme turvata hänen luonnollisia taipumuksiaan. — Tietysti. — Vaikka te puoleksikin vaan käsittäisitte minut, te näette, että minä en peitä mitään, — niin huomaisitte pian, että Gust voi joutua hyvin helposti teidän päätöstenne ja halujenne alaiseksi. — Onko tuo Gustin kehitykselle edullista vai eikö, siitä ei nyt puhuta, en tahdo nimittäin sillä vaikuttaa päätökseenne.
— Kyllin on, että te tiedätte Gustin rakastavan teitä. Punnitkaa kaikkia mahdollisuuksia ja vastatkaa minulle vielä kerran.
Milada vaikeni. — Joszi astui pöydän ääreen ja sytytti paperossin.
Tahdon tehdä kysymyksen, sanoi Milada äkkiä, astuen Joszin liki. — Mutta minä pyydän, että sanotte suoran totuuden. — Miksi Gustin täytyy välttämättömästi matkustaa Berliniin?
— Miksi? Minä kuvittelin, etupäässä miellyttääkseen teitä. Teidänhän piti ruveta lukemaan lääketiedettä tahi jotain sellaista. Minä kuulin hänen sanovan, että olonne siinä talossa, missä nyt asutte, on käynyt teille sietämättömäksi.
— Eikö hänellä ollut muuta pakottavaa syytä jättää kaupunki? Minä pyydän herra Joszi ottakaa tarkkaan kysymykseni huomioon, älkääkä salatko mitään. Minä tiedän kaikki. Eikö Gustin ollut pakko jättää tämä kaupunki?
— Pakko, pakkoko? — Mikäli minä tiedän, ei hänellä ollut pakko. — Mutta, seis, te saatatte muistiini erään tapahtuman. Me löimme kerran tyhmän vedon. — Hän väitti, että te seuraisitte meitä vastaanhangoittelematta, ja minä vastasin oikullisena tahi vakaumuksesta, — ett'ette seuraa.