— Löitte vetoa, sanoi Milada pidättäen hengitystään. Ja se oli veto, jonka hänen piti voittaa.
— Piti?! Minkätähden hänen piti voittaa?
— Koska hän oli antanut upseerikunniasanansa pantiksi.
— Gustiko? — Hänkö? — Upseerikunniasanansako? — Mutta — —
Milada lisäsi nopeasti: Gust on antanut everstilleen kunniasanansa siitä, että hän matkustaa ulkomaille, sillä hän ei tahdo luopua minusta.
Joszi iski siihen. Everstilleenkö? — Hassutuksia! Gust ei ole koskaan palvellut sotaväessä, eikä voi siis mitenkään olla upseeri.
— Ei mitenkään olla upseeri, toisti Milada käsittämättömänä. —
— Minähän kerroin teille, että hänessä oli keuhkotauti — mutta hei, mikä teille tuli?
— Ei mikään, sanoi Milada istuen. — Kohtaus on jo ohi!
— Onko Gust sanonut itse — huusi Joszi, äkkiä aavistaen jotain ja hänen silmänsä lensivät aivan sepposen selälleen.