Milada nyökäytti päätään.
— Oi sinä kirottu turhamaisuus, sadatteli Joszi tuntien samalla, että hänen poskensa kuumenivat. Hän ajoi tässä senlaisen miehen asiaa, joka oli valehdellut ja rehennellyt. — Hyi!
— Noh, nyt minä uskon teitä, — kuului Joszin ääni pehmeänä ja lohduttavana Miladan pään yli, — nyt te olette kai niin pitkälle päässyt, että voitte antaa minulle rehellisen vastauksen. — Noh, nyt minullakin on teille paljon kerrottavaa, joka voisi teitä innostuttaa. Ennen kaikkea on meillä pieni ehdotus tehtävänä teille.
— Puhutteko vielä Gustista? — Ettekö? — Miksi sanotte siis me?
— Minä puhun luonnollisesti Gustin isästä.
— Gustin isästä, sanoi Milada, suokaa anteeksi, kaikki ryntäävät niin äkkiarvaamatta päälleni. Minun on vaikea iskeä kiinni tosi-asioihin. Gustin isästä, puhutte, mitä hänellä on teidän ja minun asiani kanssa tekemistä?
— Teidän ja minun? Sehän on kyllin läpinäkyvää. — Hänhän on kai vähäsen myös innostunut poikansa menestykseen. — Ja minun kanssaniko? Me toimimme jo kauan yhdessä liitossa, minä ja hän. Ehkä te nyt pidätte minua suurena roistona! — Ei se tee mitään, Milada. — Te ajattelette kai Jumalan nimeen, että ukko piti minua rahasta urkkijana! Gust puskee isäänsä kuin härkä. — Ja ukko pitää pojastaan. — Se tunne on kaikesta huolimatta selittämätön ilmiö tuossa rautaisessa ihmiskoneessa. — Uskokaa minua tahi olkaa uskomatta, Gustin isä on mies, on jotain eheää; pojassa ei ole kymmenettä osaa sitä voimaa, mitä on isässä. —
— Hänen rinnallaan me olemme kaikki vaan ressuja. — Siis tietäkää, että meillä on teille ehdotus. Mutta ennenkuin me alamme keskustella siitä jotain, juokaa kupillinen teetä, Milada! Tiedättekö, että olette sinisen vihreä kuin luumu kasvoiltanne ja että kuuluu, miten hampaanne suussa kalisevat. — Ilman vastapuheita on teidän juotava teetä. — Siihen saakka ei keskustella tästä asiasta.
Joszi sytytti pirtukeittiön, pani vettä kiehumaan, järjesti lasia ja lautasia, toi laatikoista muutamia tomuisia kaakkuja syötäviksi, hyräillen yhä äänekkäämmin ja innostuneemmin itsekseen.
— Istukaa sohvalle, olkaa hyvä! — Ottakaa yönuttuni hartioillenne! —
Noh, mutta ottakaa toki! Herra Jumala, puseronnehan on ihan märkä. —
Onko teidän näin lämpöisempi olla?