Milada istui aivan ääneti kääriytyneenä Joszin kameelikarvaiseen yönuttuun eikä liikahtanutkaan. Lämmetessä hänet valtasi uuvuttava väsymys. Kolmeenkymmeneen kuuteen tuntiin ei hän ollut silmiänsä ummistanut. — Hän ei ollut edes saanut hetkeäkään istahtaa. Hän oli juossut tapaamassa Milleriä, — käynyt poliisikamarissa Lolon asian vuoksi ja kaiken tämän ohessa oli häntä kiusannut polttava pelko siitä, mikä Gustille oli tapahtunut, koska häntä ei näkynyt. — Oliko Lolo viety kaupungista vaiko ei, — siitä hän ei ollut päässyt selville. Hänet oli lisäksi töykeästi ajettu ulos poliisikamarin kansliasta.
Sitten tuli hirvittävä uutinen siitä, että Horner oli tullut hulluksi… Joszin kirje… Kaikki painoi toisensa päällä… syösten hänen ylitsensä… Nyt hän tunsi äkkiä ihanaa tyyneyttä… Joka levottomuuden oire oli hälvennyt… Mikään ei voinut häntä enää kiduttaa. Joszin yksitoikkoinen hyräily täytti huoneen yltyen ja hiljeten, surisi ja kohisi kuin kiehuva vesi.
— Noh, tuossa on tee! Onko hiukan pimeää olla? Mutta eihän se haittaa, vaiko mitä?
— Olette hyvä, sanoi Milada kiitollisena.
— Noh tietysti, uskoitteko, että minä olen Pontius Pilatus? Te teette minuun syvän vaikutuksen, — ei siksi, että taivutte tahtooni, — vaan siksi, — että meidän kesken sanottu, asia ei olisi koskaan voinut päättyä niin edullisesti teille kuin nyt. Se ilahduttaa minua. Minä muistan väliin teitä. Uskokaa pois!
Joszi sytytti paperossinsa ja tarjosi Miladalle kaakut.
… Teidän olisi pitänyt tuntea Gustin äiti ja se ympäristö, missä Gust on lapsena kasvanut. Herra Jumala, silloin käsittää ja antaa paljon hänessä anteeksi. Minä kysyin alussa sataa kertaa itseltäni: miten David Brenner, tuo seikkailumaisen keinotteleva älyniekka, jonka tieteitten tiede, matematiikka, oli kehittänyt viisaaksi mieheksi, joka osasi käyttää aikaansa hyväkseen, kuinka tuo valittujen kokemusten teroittama sielu yhtyi hassuttelevaan, sairaalloiseen naiseen. — Hän sanoi välttäneensä naisia monta vuotta ennen avioliittoaan. Siksi hän hullaantui kuullessaan vain hameitten kahinan ja se teki hänet kömpelöksi. Hänen vaimonsa oli tyhmä, sopimaton, pilan esine hänen rinnallaan.
— Hänen liehuvat, suorat vaatteensa, hänen ruumiinsa, jonka hassut itsekieltäymykset olivat tehneet kapeaksi kuin viiva, hänen halunsa, houreensa, käskynsä ja mieletön ällipäisyytensä, hänen veretön hellyytensä, ja ruumiillisen tilansa ja toimintansa hengistyttäminen — tuo kaikki oli luonnotonta, — rappiolle joutunutta, harhaan mennyttä, mädännyttä inhimillisyyttä.
— Ja tuo olento luulotteli olevansa ihme-ilmiö, tunsi olevansa liian ylevä ollakseen David Brennerin "himojen välikappale".
— Jumala tietää, että minä vedin jo silloin todellisella nautinnolla kahden kreuzerin mahorkkasavuja.