— Jos te haluatte lukea, löydätte kirjastoni sänkypatjojeni alta.
Sitten hän heitti hyvästit.
Iltahämärä vallitsi jo pienessä ylioppilaskamarissa. Miladan ääni oli jo aikoja sitten vaiennut, kun Joszi nousi seisomaan, — ja kömpelöine, hapuroivine liikkeineen sytytti petroolilampun…
Sitten hän otti kuluneen kirjan taskustaan ojentaen sen Miladalle…
— Ottakaa se, Milada: Menkää yksinäisyyteenne tuo kirja ystävänänne… "Tähtitaivas pääni päällä ja siveyslaki rinnassani" — ne ovat Kantin ikuiset sanat, — niitten avulla jaksaa elää elämänsä loppuun — —
Joszi seisahtui Miladan tuolin ääreen…
— Te tahdotte käsittää ammattihaureuden paheen olemassa-olon.
Hm! — — —
— Teidän ruumiinne, Milada, on itsessään jo pieni mailma. Teillä on päänkivistystä ja te menette kokeneen lääkärin luo. Hän ei kuuntele kärsimyskertomustanne. "Onko teillä ruuansulatus kunnossa?" Sitä hän kysyy… "Miten on kuukautistenne laita?"
— Te valitatte, että rinnan alla kalvaa. "Ovatko hampaanne huonot", kysyy hän… Katsokaa, tuolla tavoin luonnontutkija käsittelee tauteja…
— Yhteiskunnan jättiläisruumis on samallainen koneisto kuin pienoiskoossa oma ruumiinne, se taistelee alituiseen taudinsiemeniä ja loiseläjiä vastaan, joita sen onnistuu vastustaa, tahi jonka uhriksi se aika ajottain joutuu.