Milada nousi seisomaan ja tarttui hattuunsa. — Juhlallinen päättäväisyys näkyi hänen ankarissa kasvoissaan.
— On yö, sanoi Joszi, ja te menette. Noh niin, tällainen kamari ei houkuttele jäämään. — Hän kiersi sauhuvan lampunsydämen alas.
Milada sanoi: Päinvastoin oli oloni täällä ihmeellinen. — Kaikki oli kummallista. Mutta minun täytyy järjestää paljon. Talossa tarvitaan minut. Minua odotetaan sinne.
Hän ojensi Joszille molemmat kätensä.
— Hyvästi!
Joszi tarttui Miladan molempiin käsiin oikealla kämmenellään ja pusersi niitä. —
— Hyvää yötä siis! — Vahvoin askelin astui Joszi ovea kohden.
— On pimeää, varokaa, huusi hän Miladan jälkeen.
— Kyllä minä näen mennä, kuului Miladan ääni vastaukseksi.
* * * * *