Pyhän Sontiaisen kunniaksi laadittu lähetyskirje ja laulu.
Miladae, reginae prostibulorum (Miladalle, prostitueerattujen valtiattarelle), kuuluisalle oppilaalleni ikuiseksi muistoksi sen omistamana, jonka kymmenen karvaista pirua vetää alas helvettiin.
Oi, terve, sinä Pyhä Sontiainen! Nyt istut ylhäällä ja versot rapakossa. On kruunu päässäsi, ja lasket kultavettä… Ha, sen teimme hyvin, teimme molemmat. Vaan älä naura minulle sun lantalinnassasi! Silloin halkeat varmaan! Varo, Sontiainen! Sa likalemmittyni sa öisen elämäni ainoinen kultatäplä. Mit' oisin ilman sinua? Elähtänyt ja kuollut ja narri… Kun kahlehtivat käteni, sitoen minut kapaloihin, niin nauran ha, ha, ha! Ma mietin, olen Luoja. Ma tuhansien, haisevien joukosta tuon löysin terveen, kallihin, ja makean kuin makein marja: Sun!
Oi, terve, Pyhä Sontiainen! Sa aurinkoinen maan mullassa oot itse päivä, elon loassa… — Vaan varo! Ma, Luojasi, olen vaan narri… Kaikki on puolinaista, siis kuule neuvoni: Älä poistuos linnasi kammiosta! Löytyy pahoja konnia, heille sama on kaikki, perhonen tahi sontiainen, He polkevat jalallaan! Mun hulttioeloni päivä on sammunut, musta! Varo, mun Sontiaisein!
Opettajasi, johtajasi ja salatoimija
Arnold Egydy Horner.
kutsuttu "Lökäpöksyksi."
* * * * *
Neiti Miller oli sijoutunut asumaan pieneen vuokrahuoneeseen laitakaupungilla kuuromykän työläispariskunnan luo. Aamusta varhain iltamyöhäseen istui hän ikkunan ääressä lukien "Katoolilaisen vuorisaarnan" vanhoja vuosikertoja. Tahi sitten hän oleskeli keittiössä kurkaten kirjeentuojan perään ja yrittäen huutaen ja viuhtoen saada kuuromykän akan käsittämään, että häntä odotti jokin ihmeellinen ylennys. Miladaa, joka kävi hänen luonaan joka päivä, kiusasi hän epäilyksillä, kyselyillä ja kärsimättömillä ärähdyksillä.
— Minä olen aina sanonut, minulle ei onni koita, — saattepa nähdä,
Milada, en pääse koskaan rauhaan. — Ja miten minua kiusaaja vaivaa. —
Kun minun pitää rukoilla, muistuvat nuo kirotut Punatalon ihmiset
mieleeni.
Vaikka hän sieluntuskissaan oli unohtanut menneisyytensä, oli hänellä salaa kiduttavia mielikuvia siitä miten paljon Spizzari voitti liikkeessä, mitä rahasummia hän päivittäin kokosi ja miten paljon hän kulutti turhaan, nyt kun Miller ei voinut liikettä valvoa omin silmin. — Hän tiesi niistä uutisrakennuksista ja uudistuksista, joita Spizzari suunnitteli, ja vapisi levottomana kun ei saanut niistä lähempiä tietoja, mutta salasi sen kouristuksentapaisesti tekopyhään kauhuun ja tuomitsemiseen.
Se vaaleanpunanen puuteri, joka Punatalossa oli peittänyt hänen kasvojensa kellertävyyden, oli nyt poissa, ja hänen nahkakuiva, ruskeantäplikäs ihonsa näkyi taas. — Hän piti hiuksiaan sileästi kammattuina, hänen laihaa ruumistaan ei verhonnut enää silkki. Hän oli puettu mustaan, kiillottomaan villapukuun, jonka valkoiset kalvosimet ja kaulukset muistuttivat nunnapukua.