"Riennän taivaalliseen elämään. Eläkää kristillisesti.
Hyvästi!
Sisar Josefiina."
Monta minuuttia tietämättä, mitä luki, tuijotti Milada kirjekorttiin. — Hän aukasi Millerin huoneen oven. Se oli tyhjä. Laatikot ja kirstut olivat auki. Ja ainoastaan lavendelilehtien makea tuoksu, jota aina oli runsaasti Millerin liinavaatteissa, yhtyi tomuhajuun.
Kuuromykkä suutarinvaimo seisoi kynnyksellä antaen Miladalle viittauksia; sitten hän toi naapurin vaimon paikalle. Tämä kertoi, että Miller oli jo kolme päivää valmistanut lähtöään ja että hän oli tänään lähtenyt erään tohtorin seurassa ajurilla.
Kadulla täytyi Miladan seisahtua kootakseen ajatuksensa, jotka syöksyivät kuin vesitulvan aallot hänen ylitsensä. Hän huomasi hämmästyksensä naurettavaisuuden. Mutta neidin katoaminen jätti sittenkin aukon hänen elämäänsä.
Spizzari oli jättänyt Miladalle välitysmaksuna huoneen Punatalossa täysine ravintoineen yhden vuoden ajaksi, sillä Milada ei voinut hänen mielestään noin suin päin jättää Punataloa… Nyt Spizzari koetti makeasti hymyillen, ei ilman itsekkäitä sivusyitä, saada hänet "ijäksi" siihen suostumaan…
Salaamatta iloaan oli hän vastaanottanut Miladan eronuutisen Gustista.
Mutta hän varoi puhumasta siitä Miladan kanssa.
Hän sanoi vaan: Aivan niin, kuin olette tottunut elämään tuon hullun Millerin aikana, saatte ainakin elää minun liikkeessäni. Minun taskuni on teidän taskunne. Milada kieltäytyi. Hän varoi sekaantumasta rouva Spizzarin huusholliin. Se oli jotensakin polttavaa maaperää. Milada sanoi aikovansa levätä kerran perinpohjin, eläen vähän aikaa yksinäisyydessä.
— Se on viisaasti tehty, lapseni, vastasi Spizzari sovinnollisesti.