— Neljännestunnin matka, vastattiin.
Milada joi lasin kuumennettua viiniä, kääriytyi pläädishaaliinsa, joka ei juuri suojellut ruumista jäistä viimaa vastaan ja alkoi lörpöttelevän Roselin kanssa nousta vuoren rinnettä. — Oderlachilais-poika kulki edellä lyhty kädessä.
— Tämä on kuin joisi aina jäistä vettä, ajatteli Milada yrittäen pitää itseään toprakkana.
— Näettekö valontuikkeen tuolla ylhäällä, siellä olette jo sitte perillä.
— Vanhojen ämmien luona, murisi poika.
— Ole siivosti, avosuu!
— Olkaa kuin kotonanne, olkaa kuin kotonanne, oli ensimäinen tervehdys, joka kohtasi Miladaa Päiväkummulla.
Katel oli melkein yhdeksänkymmenen vuotias ja tervehti isäin vanhalla tavalla vieraita. Se käsi, joka tarttui Miladan käteen, oli kova ja kopertunut.
— Olette ihan vilustunut… tietysti… Olisitte lainannut Adringerin emännältä takin! Jessus, Jessus, te olette läpijäätynyt.
Ruoka-öljyn ja kalkin haju täytti huoneen, joka oli Miladaa varten valmistettu.