Hän ja Winkler, suuri, mustalaisnaamainen, viekkaan näköinen tyttö, jonka pää oli täynnään mustia, villejä kiharoita, olivat kahdentoistavuotiaan Lisiin kanssa talon vetovoima.
Lisl hangotteli kuitenkin usein vastaan, siksi häntä täytyi saada tottumaan talon tapoihin lyönneillä ja töyttäyksillä.
Mutta Winkler ja Irma osasivat jo pitää tuota heiskaletta kurissa.
Jos herroja tuli saliin, niin Lisl iski mitä häikäilemättömimmällä tavalla heihin ja melkein puri, jos herrat halusivat toisia. Hän tahtoi elää kaikkien kanssa — hän tahtoi yksin täyttää heidän tarpeensa.
— Sellainen heiskale se on, kertoi Irma huokaillen Miladalle.
Rouva tarjosi kahvia kahdelle tytölle, joilla oli turvonneet kasvot ja punatukka. He kiittivät kahvista suudellen Spizzarin käsivartta. — — Nuo molemmat olennot olivat kauan eläneet ilman katon suojaa. — Ne olivat vanhat, kaupungissa tunnetut katutytöt, jotka eivät kelvanneet edes Praterpuiston "työhön" eivätkä tienneet, rupeaisivatko torimyyjättäreiksi tahi julkisten hyyskien vahdeiksi. Ne värjäsivät viimeisillä kolikoillaan tukkansa tulipunaseksi ja lupasivat, kun Bacher sai heidät käsiinsä, suostua suorittamaan mitä sikamaisuuksia vaan herrat vaativat.
Spizzari käytti heitä peilihuoneessa niin kutsutuissa "näytännöissä", paheitten ja luonnottomuuksien ilettävimpiä ilmiöitä, joita ei kukaan kauan kestänyt.
Noitten tyttöjen nimi oli Anatola ja Kora, olivat muka kreolilaisia [neekerien ja espanjalaisten sekarotua]. He värjäsivät kyntensä punasiksi ja istuivat lattiamatolle jalat ristiin ruumiinsa alla.
— Missä on Jultsch; kysyi Spizzari, — minua ihan peloittaa, jos jokin ei ole näkyvissä.
— Hän nukkuu kai, sanoi Keller, jonka ruumis oli vialloinen ja jolla olivat kapeat lapsenkasvot.