— Oi, Herra taivaallinen isä, hän ei voinut millään mailman keinolla pelastua tästä… Kaikki nauroivat hänelle ja laskivat pilaa hänen kustannuksellaan. Ja isä! Isäkin oli hänet tänne sysännyt… Isä himoitsi rahaa… Olihan Jultsch ollut aina herttainen kotona, varsinkin silloin kun oli tarjoilijattarena "Jumalan silmän" kapakassa. Mutta isä ei tyytynyt "Jumalan silmän" juomarahoihin. Kaupunkiin piti hänen tyttärensä lähteä; noin komea ihminen, kuin mikä tytär oli, se ansaitsee siellä enemmän, — niin puhui isä aina… Vanhalle isällesi pitää sinun hankkia paremmat päivät!
— Niin! — Kerran tuli Bacherin tytär, joka kulki myömässä esiliinoja ja puseroita kylään, ja tämä kertoi merkillisiä asioita hienosta paikasta, mihin hän voisi heti toimittaa kauniin Jultschin…
Jultsch peitti silmänsä oikealla käsivarrellaan ja kyyneleitä valui hänen kasvoilleen.
— Voi bbb, — voi bbb, hän yritti väkisin niellä sen kouristuksen, joka tukki hänen kurkkunsa. — Voi bbb, — voi bbb, mutta se ei onnistunut, tunne pursui ylivaltaisena ja täydellisen epätoivon vallassa, avuttomana, välittämättä enää seurauksesta istui hän sänkyynsä parkuen hillittömästi.
Käytävän ovi narahti… Bacher kai tuli, — tahi peräti rouva. — Julia ei katsahtanut ylöspäin.
— Taivaallinen isä laupias, nyyhki hän sisimmässään, armahda minua, anna maan minut niellä…
Kauhusta hänen käsivartensa hervahtivat alas. — Jeesus Maaria, laupias
Vapahtaja, — kuka tuo vielä oli? — Hän ei ollut tuota vielä nähnyt…
Mitä se taas vaati?… Julia oli niin peloissaan, että joka tuntematon
tapaus sai hänet hirmun valtaan.
Vieras nainen seisoi tuossa tarkastaen häntä.
— Herrajee tällaista komentoa! — Noh niin, ja keskellä kaikkea istuu yksi ja parkuu. — Milada katsahti päätään pudistaen ympäri huonetta.
— Siivokaa ensin vuoteenne, käski Milada osoittaen peitettä, joka oli lattialla.