— Yksi ihminen ei jaksa kaikkea tehdä, valitti Janka kyyneleet silmissä, — minä teen niin paljon työtä kuin ihminen voi.
— Älä vikise Jan! — Heitä pyykki nurkkaan ja vie se sitten pesuakalle! — Anna minulle kumminkin sitä ennen viiniä!
Katariina seisoi kyökissä, vilahtaen äkkiä ympärilleen tarkkaavasti ja lisäsi töykeästi puolustautuakseen.
— Ihminen ei enää kestä tätä reuhtomista. — Sitten hän palasi huoneeseensa.
— Ei tehnyt mitään! — Sai kerran aikaan puhdistuksen, — piti kunnollisesti räjähtää. — Hän istahti leveään nojatuoliin, joka oli vuoteen ääressä, laskien paljaat jalkansa sänkymaton kellahtavanvalkoiselle nahalle.
— Mistä hitosta tuo paha veri nousi minun päähäni?! — Kuinka kauan olen tätä hulluutta mielessäni hautonutkaan?!… Ajatellut kuolemaa, kuihtumista, tuskaa!… Peljännyt uudistusta!… Hyvä oli, että tämä vanha lato myytiin ja minä myös! — Jumalan onni! — Iloista ja huoletonta on bordelli-elämä!… Mitä pirua minä itseäni kidutan ennen aikaan! — Teen itseni vaan vähän makeaksi uudelle emännälle, käytän ketunhäntää, istun lekotan ja annan itseäni passata kuin mitäkin fröökynää! Tämä sopiikin vasta minulle! —
Joku pisti hänelle ovenraosta viinipullon. — Hän kävi sen kimppuun…
— Se on mainio tuuma tuo… Läksisin hakemaan uutta liikealaa… Mitä saakelia… Jään tänne… Pidän hemmetin hauskaa elämää, että tuo juutalaisämmä minut äkkää… Ja sitä ennen juon niin jeevelisti… — Hän jatkoi entistä ajatusjuoksuaan… Minä en voi sinua auttaa, Janka! Minulle on kaikissa tapauksissa sija valmistettu Punatalossa…
Sus' sentään tuota uskovaista Jankaa… Sen piti päästä sinne maalle. — Menköön helvettiin! Saakoon hänet nyt tuo "prinssi"… Kuolee se pakanakin kerran sentään!
Hän kaasi viiniä hajuvedelle tuntuvaan lasiin ja joi sen tyhjäksi… Kaikkien pitää väistyä minun tieltäni… Mitä pentelettä minä pidän noita kahta kintereilläni!… Siksi en minä pääse puuhun pitkäänkään… Ylöspäin pitää minun päästä… Tässä pitää tulla toinen ääni kelloon!… Vieköön Janka vekaran mukaansa ja paistakoon sitä kotipankolla! Minusta se on soromnoo! — Ja ijankaikkiseksi! — Piruako enää viitsin vihata! Vihaanko minä vielä sitä raatoa? — — —