Julia hypähti pystyyn. — Älä vaan anna itseäsi raiskata, — huusi
Spizzari ilkkuen hänen jälestään neitien nauraessa vimmatusti…
Tämä pilkka ei häirinnyt Juliaa… Joku oli toki kysellyt häntäkin. —
— Minusta tuntuu, kuin alkaisi uudelleen sataa, — sanoi Milada sisäänastuen… Miladalla oli rahalaukku vyötäisillä kuin ennenkin. Mustan silkkipukunsa suojaksi hän oli sitonut taloudenhoitajattarelle kuuluvan valkoisen koriste-esiliinan.
— Tuleeko sade! Olen iloinen, että olette kotona. Teidän tilassanne ei pitäisi yleensä kuljeskella kaduilla. —
Spizzari kokosi hameensa antaakseen patjaisella penkillä Miladalle istumasijan, mutta Milada pudisti päätään asettuen ikkunan ääreen. Työnnettyään ikkunaverhot syrjään, otti hän taskustaan silkkikankaan palasen ruveten umpimähkään ompelemaan siihen helmiä.
— Mitä te ompelette, kysyi Johanne piipittävällä äänellä, lähennellen
Miladaa.
— Ompelen laukun, — vastasi Milada kuivankiskoisesti.
— Ehkä nuuskarasioita varten, — nauraa hölötti Mizzi tuupaten naapuriaan kylkeen. Naapuri oli paksu unelias naikkonen, joka vastasi kaikkeen "Jessus juu", ja "Jessus ei", ihaillen röykkeää toveriaan.
— Sinulla on hyvä hajuaistin, — vastasi Milada katsahtamatta ylös.
Mizzi vilahti toiseen…