Spizzari saapui Jultschin kanssa sen pöydän ääreen, missä nuo äskeiset herrat istuivat… Kyynäryspäällään hän tuuppasi Anatolan pois.
Jultsch oli tulipunanen, silmät itkusta turvonneina. Hän piti lujasti
Spizzarin kädestä kiinni.
— Hän ei ole vielä tottunut tällaiseen ammattiin, — sanoi Spizzari
Otolle, vilkuillen vanhemmalle…
— Turmeltumatonta luonnontavaraa, on vielä koskematon.
— Me emme tarvitse, rakas Nelly, — emme toistaiseksi. — Herra tiesi hyvin, miten piti tällaisissa tapauksissa esiintyä.
— Noh, juo sitten, jos herrat suvaitsevat kutsua sinut, sanoi
Spizzari, salaten pettymyksen huokauksen.
Rudi ja Ferdl ottivat Jultschin metelöiden seuraansa.
— Pikku lilli-Julttiseni, vanno rakkauden vala, sinä valittuni!
— Juo, huusi Mizzi, nostaen viinilasin Julian nenän alle…
— Minusta tuntuu, kuin tuo kaunis nuori herra tuolla hermostuttaisi Juliaa, sanoi Spizzari, maiskauttaen suutaan. Hän ei ollut luopunut kaikista toiveistaan.