Kreolittaret laskivat esiliinansa houkutteleviin laskoksiin, tanssien paljain säärin czardasta, jolle unkarilainen kiljuen taputti käsiään.
— Hopp, hopp, tanssikaa! Laiska leskikin tuli esiin tuupatakseen
Jultschia kylkeen.
— Mitä siinä töllistät, tallukka… vedä esiliina pois edestä ja tanssi… Herrat vaativat sen. Tanssi!
Jultschin silmät yhä pyöristyivät…
— Mitä he tänään meinaavat! — Tällaista hän ei ollut koskaan ennen nähnyt edes Punatalossa.
Leski taputti kiihtyneenä käsiään.
— Nosta helmasi ylös, ihmismölhö… Pitääkö sinua rukoilla, — sinä huo — —
Julia vetäytyi takaisin. Hän iski niihin käsiin, jotka tarttuivat häneen. Hänen aivoissaan heräsi aavistus.
Tämä ei ollut enää "lystiä." Tätä hän ei enää kärsinyt. Olihan hän sentään Jumalan kuvaksi luotu olento. Hän ei ollut mikään siitoslehmä noille…
Kuin ilkeä kissa hiipi leski Jultschin ympärillä, kumartui, hyökkäsi tämän kimppuun, vetäen molemmin käsin edustan pois hänen lanteiltaan.