Miladaa vastaan välkkyi hampaitten kiilto, niin ahnaana ja kiiltävänä kuin peto-eläinten. Gust nauroi ääneen. Kuin rautaristikkoa vastaan särkyivät Miladan katseet. — Hän tunsi, — että kaikki selvittely oli turha. —
Käärmemäisen salavihkaa hiipi Milada Gustin luo.
— Rakas tohtori, Gust, en luullut saavani nähdä teitä enää, — mutta voi Herranen aika, — sanoi Mizzi imarrellen, — miten te olette pulskistunut. Suippoparta pukee teitä ihmeellisen hyvin. —
Gust vastasi: Sinä olet myös muuttunut! —
— Enkö sitte… ja heti sen jälkeen, kun tuo vanha virsikirja läksi täältä pois! Nyt meillä on kultaisen kiltti mamma.
Jultsch kaatoi kahvia herralleen, pani sokuria sekaan, sanoen huolestuneena: mene Mizzi, — ja juo sinä, — juo nyt.
Lapsellisen iloisena Julia ristitsi kätensä, katsellen Gustia.
Tuo kaunis tohtori rakasti häntä… Joka päivä oli hän luvannut tulla
Julian luo, — ainoastaan Julian luo…
Julia oli ylen onnellinen…
Onnekkaalla ylpeydellä veti Julia Gustin Mizzin luota pois, alkaen puoliääneen puhua hänen kanssaan leveällä, rääkätyllä saksalaisella kirjakielellään: Minä olen kovin mieltynyt kaupunkiin. Maalla oli elämä niin jokapäiväistä. — Meitä sanotaan ylpeiksi tässä talossa, sillä me olemme sivistyneitä. — Täten jatkui keskustelu kuiskivalla äänellä, — Gustin leikkiessä Julian puvun pitseillä ja naurahtaen aika aijottain mukaantuvasti. —