Siinä heiluvassa humalaisessa ajatustilassa, joka vähitellen hänet valtasi, tunsi Gust tuon selvästi.
Ja Milada istui yhä vaan tuolla, hän laski, tahi oli laskevinaan, jakeli käskyjä ja pamautti hänen samppanjapullonsa korkin auki, — ha, ha, ha! Ja Gust nauroi ajattelemattomasti, töytäyksissä — liioitellusti… Milada pamautti auki hänen hääsamppanjapullojensa korkit!!
— Pamauttaa auki, — on tyhmä sana, sanoi Gust äkkiä ääneen, ja sanoessaan nämät sanat, malttoi hän mielensä. Hän oikasi itsensä jäykäksi.
— Mikä on nimesi, tyttö?
— Julia Hintersberger.
Gust pyyhkäsi otsansa.
— Julli on kyllin… Siis Julli, huomaappas… Minun on tänään kova uni, olen matkastani väsynyt. Huomenna minä… Te olette kai saanut siitä tilauksen, sanoi Gust hermostuneesti kääntyen Spizzariin päin…
— Aivan oikein, herra tohtori, hän saa haltuunsa sinisen salin.
Bacherille on annettu siitä määräys…
— Minä lähetän huomenna paperosseja ja kirjoja luoksesi. Minun pitää vielä vähän lueskella… Minä voin — lueskella — ainoastaan… —
Milada jätti paikkansa, kulkien poikki salin… Hän aikoi jättää salin, mutta Gustin värähtämätön katse pidätti hänet…