— Nyt hän kiittää Jumalaa taivaallisesta onnestaan, tuo maallinen heilakka, sanoi Mizzi pisteliäästi Julian mentyä. Mutta Spizzari kohotti uhkaavana sormensa, sanoen sellaisella äänellä, joka ei kuulunut suotuisalta hänen suosikkinsa korviin:
— Katso, että pidät häijyytesi omana omaisuutenasi. Minä pyydän saada olla niiltä rauhassa. En tahdo enää kuulla sanaakaan tuosta vanhasta jaarituksesta, — ja jos minä saan jotain kuulla, ajan teidät kaikki ulos ovesta…
Julialle koituivat nyt todella kultaiset päivät.
Hän määräsi nyt talon suunnan; mikä häntä miellytti, se sai kelvata toisille; hän jakeli makeisia ja hyviä juomia, hän antoi lellitellä ja imarrella itseään, kertoen herkeämättä, mitä Gust sanoi hänelle ja hän Gustille, ja miten ihanaa oli olla Gustin kanssa rakkaussuhteessa… Ja vaikka hän puhuikin kovin teennäistä kirjakieltä, joka hävitti hänestä hänen herttaisen pikkuvanhuutensa, niin Gustista puhuen, sävähti hänen puheessaan syvyyttä, jopa hartauttakin…
— Minä olen sanonut hänelle, ett'ei hän toisi minulle niin paljon hienoja tavaroita. Mutta hän on niin hyvä ja herttainen ja se mikä minua ilahduttaa, se ilahduttaa häntä myös…
Julian selän takana pitivät muut neidit hauskaa hänen kustannuksellaan keskustellessaan ystäviensä kanssa salissa. He jäljittelivät hänen leveää, rääkättyä puhetapaansa, mutta Spizzarin uhkaus ja kunnioitus rikasta tohtoria kohtaan muodostivat varman rajoituksen, joka esti tavalliset liikanaiset villeydet toteutumasta. —
Joka päivä tuli Gust Punataloon kello kuudelta. —
Jultsch odotteli häntä käytävässä jo kauan ennen hänen tuloaan kuunnellen, kuuluiko askeleitten ääniä ulkoa. Kuullessaan Gustin äänen, juoksi Julia häntä vastaan. Kerran hän oli vähällä juosta kumoon Miladan, niin hän lensi rappusia alas tunnettuaan Gustin askeleet…
Sitten he istuivat molemmat erityisessä huoneessa, jossa Gust aukasi hienojen lahjojensa kääreet sanoen, että Julia sai jaella niitä kaikille talon asukkaille; kun loppuvat, niin hän tuo uusia…
Gust kyseli, oliko Julia tyytyväinen, oliko rouva hänelle hyvä, johon Julia vastasi innokkaasti myöntäen… Gust kyseli kuulumisia erinäisistä tytöistä, ja neiti Miladasta Gust puhui kerran. Jultsch vastasi hitaasti, laveasti, miettivänä, aina yrittäen pukea ajatuksensa kaikkein parhaimpaan ja sivistyneimpään muotoon.