— Sussiunatkoon, miten Rudi ja Ferdl saavat pitää lystiä, sanoi Mizzi maiskuttaen kieltään ihastuksesta, tästä syntyy metakka… Katsokaa tuota nautaa ruusunpunasessa silkkipuvussaan…
Milada sanoi itsekseen, että Gustin turhamaisuus oli ryhtynyt kaikkein vähäpätöisimpään keinoon.
Hän oli pelännyt pahempaa. Gust oli paljastanut lemmensurunsa noille, oli oikeudenmukaista, että he sen polkivat lokaan… Ehkä… tämäkin oli kehittävää? —
— Mitä se roisto sanoi sinulle, rähisi rouva yrittäen voimalla saada äänensä kuuluviin. Hänen pitää toki maksaa, sen raadon, — maksaa — pitää hänen…
— Hän sanoi, nyyhki Jultsch, uu-uu-uu, — hän suorittaa sitten, sillä hänen täytyy lähteä kiireesti Berliiniin — uu-uu — Julia pudotti herpautuneena käsivartensa alas vääntäen kasvojaan saadakseen sanat esiin kouristuksen tapaisesti yhteen kiristyneiden hampaittensa välistä.
— Ne-i-ti — tuossa, — sanoi tohtori, — Julia näytti Miladaa, — — vaihtaa — rahan — —
Uusi nauruhohotus keskeytti Julian puheen.
Mizzi heittäytyi pitkälleen ja röhötti kuin emäsika. Winkler nauroi töytäyksittäin ja raa'asti polkien jalallaan lattiaa.
Milada aukasi mustan rahalaukkunsa, katsahti siihen, pudisti pahoillaan päätään ja kiirehti niin pikaisesti salista, että hän jätti oven jälkeensä auki.
Kuuli, miten hän aukasi oven yläkerroksessa.