Auaistuaan oven laulaa lirutellen, näki hän… Herran poika, tuossa ne olivat polvillaan molemmat viruttaen ryvettynyttä pyykkiä… Siunatkoon, miten he kiirehtivät… Kaikki astiat olivat esillä ja vesi läikehti heidän viruttaessaan… He eivät ehtineet sivulleen vilaista, niin kiintyneitä he olivat työhönsä…
— Janka, kuiskasi Katariina…
Kaikki pilanteon halu oli kadonnut hänen mielestään. Humalasta kiiluva katse ei voinut irtaantua noista kumartuneista olennoista… Kahdenkymmenen kahdeksan vuotias Janka kumartui tuossa koukistuneena kuin vanha akka… Hän oli kuitenkin rusthollarin tytär… oli ollut vaaleakutrinen — — Todellako? — — Miksi kykki hän tuossa lattialla ja huuhtoi?… Miksi huhki siinä lapsi pienillä käsillään? — — Katariinanko tähden?… Rääkkäsivät itseään… hänenkö tähtensä? … Ja mikä oli hän,… että he sen tekivät… hänen… tähtensä?
Nämät käsitteet olivat hänelle uusia. Ne selvenivät ensi kerran hänen aivoissaan.
Mutta nämä käsitteet eivät johtuneet katumuksen tunteesta, vaan siitä, että hän kauhistui omaa itseään, jonka ilmiön voi havaita suurissa neroissa tahi rikollisissa luonteissa, jotka yht'äkkiä sekaantuvat luonteensa voimain punnitsemisessa ja vavahtavat.
Sanaa sanomatta meni Katariina kyökin poikki poistuen käytävään. Hänen silmilleen laskeutui kuin verinen verkko. Hän nojautui seinään — tuntien pään pyörrytystä. —
Tämän jälestä kuuli Punatalossa joka päivä jotakin uutta, jotain merkitsevää tapahtuneen. Lorinser sai jonkun kerran kutsun armollisen rouva Goldscheider'in luo palaten sieltä aina hätääntyneenä korviaan myöten täynnään varmoja uutisia…
Siellä hän oli tavannut useimmin vaan neiti Olympian. Tämä oli hieno henkilö, tummahiuksinen ja kauniisti maalattu sekä osasi kertoa mitä erinomaisimpia asioita, — sillä rouva Goldscheider itse, — oho, se ei monta sanaa lausunut. Se teki vaan tällaisen liikkeen, — tervehti tuolla lailla, — ja hävisi sitte huoneesta. Mutta ylhäinen nainen hän oli, arkipäivinäkin puettuna silkkiin ja suuriin vihreisiin hohtokiviin, näkee kohta, että hän on todella parempia ihmisiä… Hän oli kauvan omistanut tuon hienon kapakan tuolla Ring'in kadulla, vaan nyt hän oli sen luovuttanut hyvillä ehdoilla "italiattarelle" — poliisikomisarius Sucher'in vanhalle kaverille. Siitä hyvästä oli "etsivä" toimittanut hänelle tämän porttolan… Aivan Pariisin malliin kehui Olympia täällä kaiken sisustettavan, ylhäisesti — eikä missään aiottavan kitsailla. Tytöt nyökäyttivät päätään alistuneina. — Jos vaan "etsivä" oli tämän yrityksen alkuunpanijana, silloin oli kai paras hyväksyä kaikki eikä yrittääkään tehdä vastarintaa. Kovan hädän herätti kuitenkin armollisen rouvan tiedonanto, että hän jonakin päivänä tulee itse neitejä katsomaan, kenties ottaakseen liikkeeseensä kauniimmat heistä ja nuorimmat.
Lorinser antoi luonnollisesti kertomuksissaan viittauksia siitä, että hänellä oli suuri vaikutusvalta, sillä hänen suosituksestaan ja selonteostaan saattoi muka paljon riippua. Punatalon naisasujainten mieltä painosti pelon ja toivon sekainen jännitys.
He hiipivät toinen toisensa turviin kuin lapset koulun sisäänpääsötutkintoon valmistautuessaan. He puhuivat keskenään vilkkaasti toiveistaan ja otaksumisistaan. Usealla oli jo lähemmät tiedot edellämainituista yrityksistä, muutamat olivat jo kokeneetkin niitten eri puolia. Nämät olivat hieman epäilevällä jopa vastustavallakin kannalla.