Rouva hörppi hyvillään kupistaan jäähtyneen kahvinsa…

Hän otti setelit taskustaan, silitti niitä hyväillen ja pisti ne suureen rahakukkaroonsa, jonka välkkyvä nikkelikita oli ahnaasti auennut…

* * * * *

Ihmiset, ojentakaa kätenne, pelastakaa ne, jotka viimeisellä ponnistuksella kouristuksentapaisesti yrittävät pysyä pinnalla elämän aallokossa!

Ryhtykää käsittämään elämän syvyyttä!

Joka vähimmästäkin sysäyksestä ylöspäin langennut nousee, ja pelastuu teille. Se, joka saa tuntea rakkauden silmäyksen, jonka käteen lämpöinen käsi tarttuu, se muuttuu hyväksi ja onnekkaaksi.

Miten me tunnemme olemassa olon soinnut, jotka yhdistävät kaikki!

Me emme arvaa, mitenkä tärkeää yksilölle on se, että vapisevan epäilyn, tahdonheikkouden hetkenä ihminen astuu hänen rinnalleen luottaen hänen parempiin ominaisuuksiinsa tahtoen hehkuvalla innolla uskoa hänen nousuunsa. Sellaisina hetkinä Vapahtaja lähestyi ihmisiä.

Niin vähänkin, kuin käsitämme, niin näemme että on suuresta merkityksestä vapauttaa ihmisten yksilöllisyys luokkarajoituksen kahleista ja sorrosta. Siten osoitamme tien monelle voimansa turhaan tuhlaavalle ja johdamme hänet yhteistoiminnan helmaan. Siunattu olkoon se käsi, joka tuohon ryhtyy! — Emme vielä aavista, mitenkä lukuisasti tulee meitä vastaan noita sorrettuja, kunhan vaan osaamme luoda sillan heidän mailmaansa?… Aavistatteko! — Menestyksen epäilys, sen menestyksen, jolla ihmishyveitä nyt arvioidaan, ei saisi meitä pidättää toimimasta sorrettujen puolesta.

* * * * *